Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lapsiasiavaltuutettu: Olen tavannut lapsia, jotka eivät ole saaneet vuoteen yhteyttä sosiaalityöntekijäänsä

Lapsiasiavaltuutetun mukaan sosiaalityöntekijöillä ei ole riittävästi aikaa kuunnella ja tavata lasta sekä ymmärtää lapsen tarpeita.

Lapsiasiavaltuutettu sai viime vuonna ennätysmäärän yhteydenottoja, joissa kysyttiin ja kerrottiin kokemuksia lasten oikeuksista ja hyvinvoinnista. Kaikkiaan yhteydenottoja oli noin 780, joista lähes 200 liittyi lastensuojeluun. Paljon yhteydenottoja tuli myös perusopetuksesta ja toisen asteen koulutuksesta sekä lasten elatuksesta, huollosta ja tapaamisoikeuksista.

Lapsiasiavaltuutetun mukaan lastensuojelussa näkyy, että sosiaalityöntekijöillä ei ole riittävästi aikaa kuunnella ja tavata lasta sekä ymmärtää lapsen tarpeita. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila kertoo tiedotteessa tavanneensa lapsia, jotka eivät ole vuoteen saaneet yhteyttä sosiaalityöntekijäänsä.

Koulujen osalta yhteydenotot koskivat erityisesti sisäilmaongelmia. Esille nousivat myös koulukiusaaminen, koulukyydit ja erityisen tuen palvelut.