Kirkon ja Putinin liitosta hyötyy kumpikin

Venäjän ortodoksinen kirkko on presidentti Vladimir Putinin aikana voimistunut.

Vahna Valamon luostari Laatokan saaristossa. Berit Åberg / Lehtikuva

Ilona Vihonen / STT

Venäjän ortodoksinen kirkko on presidentti Vladimir Putinin aikana voimistunut, mikä on nostanut myös Laatokan Valamon loistoonsa.

Neuvostoaika oli luostarille armoton: sodassa sitä pommitettiin ja suurin kello tuhottiin, minkä jälkeen luostarin rakennukset rapistuivat vuosikymmeniä. Putinin aikana tuhoja on korjattu suurella rahalla.

Arkkimandriitta Sergei kertoo osallistuneensa vuonna 2005 Laatokan Valamon pääkirkon vihkiäisjuhlaan.

– Tuntui hyvältä, että he sovittivat sen, minkä olivat rikkoneet. Nythän luostari on viimeisen päälle kunnossa.

Venäjän ortodoksikirkon voimaantumista ei kuitenkaan ole seurattu vain hyvällä. Kirkko on haalinut takaisin neuvostoaikana menettämäänsä omaisuutta eri puolilla Venäjää, mikä on herättänyt vastustusta. Laatokan luostarisaarella kirkko on painostanut saaren asukkaita lähtemään.

Kirkon ja presidentti Putinin liitosta hyötyy kumpikin osapuoli. Siinä missä Putin saa hengellisen oikeutuksen johtajuudelleen, myös kirkko hyödyntää valtiota tavoitteidensa edistämiseen.

– Muu yhteiskunta tuntuu olevan aika voimaton, kun kirkko käyttää sitä symbolista valtaa ja asemaa, joka sillä on, sanoo Jussi Lassila.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut