Meltdown ja Spectre vakava asia isommille tahoille.
F-Securen mukaan tietokoneen prosessoreiden Meltdown ja Spectre -haavoittuvuudet ovat vakava asia, mutta vain isommille tahoille.
– Tämä pelottaa ennen kaikkea kriittisen infran puolesta; sähköverkot, kansainvälinen kauppa, sairaalat, sanoo yhtiön johtava tutkija Jarno Niemelä.
Niemelän mukaan esimerkiksi sairaalat eivät lähde niin vain päivittämään käyttöjärjestelmiään.
– Tämä on ennen kaikkea ongelma mahdollisten kybersodan, kyberhyökkäysten ja kyberterrorismin kannalta, enemmän kuin tavallisen kotikäyttäjän.
Äskettäin paljastuneet haavoittuvuudet tietokoneiden prosessoreissa ympäri maailman ovat aiheuttaneet pelkoa, sillä melkein kaikki parinkymmenen vuoden sisään rakennetut prosessorit saattavat sisältää haavoittuvuuden hyökkäyksille.
– Ennen kaikkea Meltdown on vaarallisempi. Se on helpompi toteuttaa ja sillä on parempi pääsy muistiin, sanoo Niemelä.
Hänen mukaansa on ollut viitteitä, että pelkästään päivitykset koneisiin ympäri maailman ei riitä.
– Saattaa olla, että kaikkein kriittisimmissä järjestelmissä on koneen vaihdon paikka.
Kotikäyttäjälle kolme ohjetta
Niemelä kehottaa kuitenkin käyttäjiä tekemään kolme asiaa, jos haluaa varmentua, ettei esimerkiksi salasanoihin päästä käsiksi. Ensimmäiseksi hän ehdottaa turvajärjestelmää, jossa on salasanan suojaus.
– Toinen neuvo on, että sulkee kaikki muut sivut, kun käy pankissa tai muualla kriittisessä palvelussa.
Kolmanneksi hänestä mobiilivarmennepalvelun käyttäminen ei olisi yhtään hullumpi idea.
– Siinä esimerkiksi tilisiirrot varmistetaan toisella laitteella.
Mainos: RTV Jyväskylä
Mainos: PetterSteel