Presidentti Koiviston hautamuistomerkkikilpailun voittaja julki huhtikuussa

Kilpailun ensimmäinen palkinto on 10 000 euroa.

Presidentti Mauno Koiviston muistovalokuva, kynttilä ja Suomen lippu presidentinlinnan työhuoneessa Helsingissä lauantaina 13. toukokuuta. Tasavallan presidenttinä vuosina 1982-94 toiminut Koivisto kuoli edellisen päivän iltana Meilahden sairaalassa 93-vuotiaana. Heikki Saukkomaa

STT

Suunnittelukilpailu presidentti Mauno Koiviston hautamuistomerkistä on avattu, kertoo valtioneuvosto.

Alivaltiosihteeri Timo Lankisen johtama hautamuistomerkkitoimikunta kutsuu kaikkia suomalaisia ja Suomessa pysyvästi asuvia ulkomaalaisia ammattitaiteilijoita ottamaan osaa kilpailuun. Voittaja julkistetaan 9. huhtikuuta.

Muistomerkin on määrä olla valmis ja sijoitettuna paikalleen Hietaniemen hautausmaalle presidentti Koiviston syntymäpäivänä 25. marraskuuta.

Kilpailun ensimmäinen palkinto on 10 000 euroa, toinen palkinto 5 000 euroa ja kolmas 3 000 euroa.

Toimikunnassa on mukana tiede- ja taidemaailman asiantuntijoita, valtioneuvoston kanslian ja kirkon edustajia sekä omaisten edustaja.

Presidentti Koivisto kuoli viime vuonna 12. toukokuuta 93-vuotiaana. Koivisto oli järjestyksessä Suomen yhdeksäs presidentti vuosina 1982–1994.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.