EU ja Nato lisäävät edelleen yhteistyötään

Erottamiskohun keskellä oleva ulkoministeri Tillerson tapasi EU-kollegoitaan Brysselissä.

Sotilasliitto Nato ja EU laajentavat edelleen yhteistyötään. Naton ulkoministerikokouksessa, jossa tiistaina olivat paikalla myös Suomi ja Ruotsi, listattiin 34 aloitetta, joita EU ja Nato ryhtyvät tekemään yhdessä. Tähän mennessä Nato ja EU ovat listanneet yli nelisenkymmentä yhteistyön paikkaa.

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) arvioi ennen kokousta, että yhteistyö etenee pienin askelin.

– Sotilaallisen liikkuvuuden lisääminen on tässä kokouksessa isoin asia. Varmasti puhutaan terrorismista ja myös eteläisestä ulottuvuudesta, Soini kertoi.

Sotilasliikenteen helpottaminen tarkoittaa sitä, että EU-maat helpottavat armeijan kaluston rajabyrokratiaa sekä parantavat infrastruktuuria, jotta kalustoa on mahdollista liikutella.

Tiistaina kootussa listassa odotuksia kohdistetaan myös Helsingissä sijaitsevalle Euroopan hybridikeskukselle, jonka toimintaan EU:n ulkosuhdehallinto ja Naton sihteeristö osallistuvat. Keskuksen odotetaan ohjaavan skenaarioihin perustuvia harjoituksia ja auttavan tilannetiedon hahmottamisessa.

Nato sai samalla päivityksen siitä, missä mennään Euroopan unionin tiivistyvässä puolustusyhteistyössä. EU:n ulkoministerien odotetaan tekevän maanantaina lopullisen päätöksen pysyvän rakenteellisen puolustusyhteistyön käynnistämisestä.

"USA:n sitoutuminen raudanluja"

USA:n ulkoministeri Rex Tillerson ja EU-maiden ulkoministerit tapasivat ennen Nato-kokousta Brysselissä.

EU-maat toivoivat USA:lta malttia. Euroopassa on seurattu huolestuneina niin suunnitelmia nimetä Jerusalem Israelin pääkaupungiksi kuin päätöstä ottaa Iranin ydinsopimus uudelleen harkintaan.

– Iranin kaikkia toimia ei hyväksytä, mutta toivottaisiin, että tästä sovitusta sopimuksesta pidettäisiin kiinni, summasi Soini tapaamisen jälkeen.

Presidentti Donald Trumpin valinnan myötä on jouduttu arvailemaan, minkälainen merkitys Euroopalla on USA:lle. Tillerson yritti häivyttää huolia vakuuttamalla, että Yhdysvallat on sitoutunut Eurooppaan "raudanlujasti".

Lue lisää aiheesta

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut