Helsingissä tiedossa itsenäisyyspäiväksi kolme isompaa mielenosoitusta - "kulkueet pidetään erillään"

Töölöntorin lastentapahtuma siirtyi jalkapallostadionille, 612-mielenosoitus jäi.

Hannu Aaltonen / STT

Suomen satavuotispäiväksi keskiviikoksi on tiedossa kolme isompaa mielenosoitusta Helsinkiin. Helsingin poliisin ylikomisarion Seppo Kujalan mukaan mielenilmaukset kokoontuvat Töölöntorilla, Narinkkatorilla sekä Hakaniementorilla.

– Kulkueet pidetään erillään toisistaan, jotta ne sujuisivat hyvässä järjestyksessä. Näin se on mennyt aikaisemminkin, ylikomisario kertoo.

Helsinki ilman natseja -mielenosoitus kokoontuu Hakaniemessä, kansallissosialistien Kohti vapautta -mielenilmaus Narinkkatorilla ja 612 -soihtukulkue Töölöntorilla.

Kujalan mukaan näytti tiistaina siltä, että kukin kolmesta mielenosoituksesta on lähtemässä marssimaan kokoontumispaikoiltaan.

Julkisuutta ulkomaita myöten etukäteen sai Töölöntorilta lähtevä äärijärjestöjen 612-mielenosoitus. Samalle torille itsenäisyyspäiväksi kaavailtu lastentapahtuma siirtyy Töölön jalkapallostadionille.

Helsingin poliisi toisti tiistaina Twitterissä aiemman kantansa, jonka mukaan 612-tapahtumasta on tehty ilmoitus lähes vuosi sitten. Osallistujat ovat täyttäneet Töölöntorin, eikä muiden samanaikaisten tapahtumien järjestäminen ole poliisiin mukaan turvallisuussyistä mahdollista.

Lastentapahtuman järjestäjät kertoivat tekevänsä oikaisupyynnön kaupungille. Heidän mukaansa ei ole kohtuullista, että lastentapahtuma torilla peruttiin turvallisuussyistä, sillä kaupungin on oltava turvallinen kaikille.

Ei Presidentinlinnan luo?

Ylikomisario Kujalan mukaan poliisilla ei ollut tiistaina sellaista tietoa, että jokin mielenosoittajaryhmä olisi pyrkimässä itsenäisyyspäivän iltana Presidentinlinnan lähistölle.

– Mutta jos sellainen tapahtuma olisi, poliisi huolehtii, että kaikki sujuu asianmukaisesti.

Helsinkiin on ylikomisarion mukaan tuotu itsenäisyyspäiväksi poliiseja muualta Suomesta.

– Poliiseja on pääkaupungissa liikkeellä vähintään yhtä paljon kuin itsenäisyyspäivinä yleensä. Poliisien tarkempaa määrää emme anna julki.

Kujala kertoi STT:lle, että tavoitteena ei ole erottaa eri mielenosoitusryhmiä mahdollisimman kauaksi toisistaan.

– Eri mielenilmausten välillä pyritään pitämään sopiva etäisyys, mutta kuitenkin niin, että mielenosoituksen tarkoitus toteutuu. Eli saa esittää mieltä toiselle porukalle, mutta toisen ryhmän kokoontumista ei saa kohtuuttomasti häiritä. Se on lain tarkoitus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.