Kurton proosaa lukee ajoittain kuin liian tarkaksi ja hiotuksi viilattua timanttia.
Marianna Kurtto
Tristania
WSOY 2017. 331 s.
Atlantilla sijaitsee tulivuorisaari Tristan. Saari ja meri olosuhteineen ja veden ja maan eläimineen ovat Marianna Kurton romaanin psyykkisten ja fyysisten tapahtumien liikevoimaa. Rantoja lipovat aallot ovat kuin saarelaisten yhteinen, hitaasti mutta vääjäämättä elämään vaikuttava alitajunta. Tulivuoressa se kuvaannollisesti purkautuu.
Lampaanhoitoa ja kalastuselinkeinoa harjoittavan pienoisyhdyskunnan näennäistä idylliä ravistava laava tuntuu sekä repäisevän auki että peittävän. Siitä nousee ja sen alle jää salaisuuksiksi arpeutuneita; luonteisiin ja tapahtumiin laastaroituja tekoja, ihmissuhdehaavoja.
Alakouluikäisen Jonin kalastaja-isä Lars tekee pitkiä matkoja Englantiin. Perhe on hajalla. Jon ja Lise-äiti eristäytyvät ajatuksiinsa ja kuvitelmiinsa.
Vieraan kaupungin ja nukkemaisen rakastajattaren vietävissä Lars on uskoton läheisilleen, mutta myös saarelle, jonne hän tahtoen ja tahtomatta ikävöi. Kotona hän käy syyllisyydentuntoisena. Tuliaisina on lepyttäviä ja turhia tavaroita.
Saaren taivaalla kolme tähteä kiertää toisiaan koskematta toisiaan. Se on yksi näky romaanin pelkistetyn vertauskuvallisessa kehysrakenteessa ja runsaissa detaljeissa; symboleissa, tilanteissa joihin liittyy muitakin kuin kolme, mutta vain muutamia ihmisiä. Personifioituja piirteitä saavan saaren tapahtumat näyttävät heijastavan henkilöiden emotionaalista tilaa ja käyntiä.
Se on vuorovedenomaista vetäytymistä elämää lähimenneisyydessä liikuttaneisiin taitekohtiin. Se on nykyarjen odotuksenomaista hiljaisuutta. Pian se on pakoa tulivuoren alta saarelta. Kunnes siitä tulee ihmissuhdeasetelmien muutoksiin kytkeytyvää kotiinpaluuta.
Lyyrikkona tunnetun Kurton proosaa lukee ajoittain kuin liian tarkaksi ja hiotuksi viilattua timanttia. Ehkä juuri kielen hienous tekeekin nuo ohuet, joskus miltei huomaamattomat rosot oudon teräviksi. Kurtto kuvaa taitavasti kertojia ja aikamuotoja vaihdellen tunteiden viiltoja ja piiloteltuja halkeamia.
Henkilöt näyttäytyvät paljolti tiedostamattomalta tuntuvin vaikuttein tai salaten. Vuorenpurkaus koettelee sisäisen eheyden tai ulkoisen kulissin säilyttämisen paineita. Ihmiset ajetaan toisiin maihin, uusiin kohtiin elämässä.
Kun tilanteet kääntyvät takaisinpaluun motiiviksi, voi siinä hahmottaa erilaisia yhteyksiä tarkentumattomiin mutta tuttuudesta inhimillistä suojaa hakeviin tavoitteisiin.
Jon-poika on romaanin yksinäisistä hahmoista erityinen, koska hänelle isän poissa ollessa jää aikuismainen osa. Hän tasoittaa sitä mielikuvilla, aarteen hakemisella ja pelottomaan ”Keisariin” samastumisella. Jonin ja muiden ristiriitaiset asemat eivät kuitenkaan ole yksiselitteiset.
Samalla kun 1950-luvulta 60-luvulle etenevät henkilöiden mukaan nimetyt episodit etsiytyvät yhteen, ne liukuvat kuin laivat sumussa toistensa ohi. Salaisuuksia lipuu esiin. Paljon jää piiloon.
Tristaniassa kuvataan ihmisten pettyviä ja toivovia vaiheita. Yleistettävään sisältöön kuuluu kohtalon arvoituksia kätkeviä eksymisiä ja jatkuvuudelle välttämätöntä löytämistä.