Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Jyväskyläläispappi Eeva-Kaisa Rossille kirjallinen varoitus samaa sukupuolta olevien vihkimisestä

Rossin lisäksi tuomiokapitulin varoituksen sai Henna Salo Seinäjoelta.

Eeva-Kaisa Rossi ei ole päättänyt aikooko valittaa tuomiokapitulin päätöksestä. Risto Aalto

Heta Hassinen / STT

Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli kertoo antaneensa kahdelle hiippakunnan papille kirjallisen varoituksen samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä. Varoituksen saivat seurakuntapastorit Henna Salo Seinäjoelta ja Eeva-Kaisa Rossi Jyväskylästä. Salo oli vihkinyt sateenkariparin kesäkuussa ja Rossi elokuussa.

Tuomiokapitulin mukaan papit olivat toimineet tietoisesti vastoin kirkon kantaa. Tuomikapitulin päätökset olivat yksimielisiä.

– On valitettavaa, että asioita joudutaan ratkaisemaan tällä tavalla. Pappislupaus ja sitoutuminen kirkon järjestykseen ovat kuitenkin olennaisia velvoitteita. On meidän kaikkien yhteinen etu, että pidämme kiinni yhteisesti sovitusta ja antamistamme lupauksista, piispa Simo Peura sanoo tuomikapitulin tiedotteessa.

Lännen Media kertoo, että Salo aikoo valittaa päätöksestä. Rossi ei sen mukaan ole päättänyt, valittaako vai ei.

– Oma kantani on, että olen toiminut piispan ohjeita vastaan, mutta en pappislupausta tai kirkon kantaa vastaan, Salo sanoo Lännen Medialle.

Sadinmaa valitti saamistaan moitteista

Sateenkaaripareja vihkineet papit ovat olleet esillä alkusyksystä. Syyskuussa Helsingin tuomiokapituli antoi pappi Kai Sadinmaalle vakavan moitteen samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä. Sadinmaa vaati oikaisua tuomikapitulin päätökseen tämän kuun alussa. Sadinmaan mukaan päätös ei perustunut kirkkolain tai minkään muun lain säännöksiin. Tuomiokapitulin lakimiesasessori kertoi taannoin, että vakava moite ei ole kirkkolaissa määritelty seuraamus, vaan tuomiokapitulin kannanilmaisu.

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli antoi kuun alussa niin ikään kirjallisen varoituksen pastori Arpad Kovacsille samaa sukupuolta olevan parin vihkimisestä.

STT selvitti syyskuussa samaa sukupuolta olevien parien kirkollisia vihkimisiä. Tuolloin tiedettiin, että kirkoissa on vihitty avioliittoon ainakin yli kolmekymmentä samaa sukupuolta olevaa paria.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut