Oikeusasiamies ei ryhdy toimenpiteisiin oikeuskanslerin nimityksestä tehdyistä kanteluista

Virantäytön lykkääntymisen ja sijaisjärjestelyjen lisäksi kantelut koskivat Tuomas Pöystin nimityspäätöstä ja menettelyä päätöksenteossa.

Tuomas Pöysti aloittaa oikeuskanslerin virssa ensi vuoden alussa. Seppo Samuli

STT

Eduskunnan oikeusasiamies ei ryhdy toimenpiteisiin kanteluista, jotka oli tehty oikeuskanslerin nimitysmenettelystä.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka jäi eläkkeelle toukokuun alussa. Uudeksi oikeuskansleriksi nimitettiin sote- ja maakuntauudistuksen projektijohtajana toiminut alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti. Hän kuitenkin aloittaa virassa vasta ensi vuoden alussa. Virkaa hoidetaan sitä ennen sijaisjärjestelyin.

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen ei nähnyt sijaisjärjestelyissä moitittavaa. Jääskeläisen mukaan oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin tehtävien hoito on järjestetty perustuslain ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain mukaisesti.

Jääskeläinen korostaa, että oikeusasiamies ja oikeuskansleri eivät valvo toistensa toimintaa.

– Tämän vuoksi toimivaltaani ei kuulu sen arviointi, kuinka oikeuskanslerin tehtävät tulevat tosiasiassa hoidetuiksi kanteluissa arvosteltujen määräaikaisten järjestelyiden aikana, Jääskeläinen toteaa.

Kanteluita oli tehty yhdeksän. Kanslerin virantäytön lykkääntymisen ja sijaisjärjestelyjen lisäksi ne koskivat itse nimityspäätöstä ja menettelyä päätöksenteossa.

Oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies ovat ylimpiä laillisuusvalvojia Suomessa. Oikeuskansleri valvoo muun muassa hallituksen virkatoimien laillisuutta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut