Lämmin ja aurinkoinen sää hellii lähes koko maata

Keski-Suomessa on erityisen lämmintä.

Sää lämpenee viikonloppuna koko maassa. Usva Torkki

STT

Viikonloppua vietetään jopa poikkeuksellisen lämpimässä säässä. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Juha Tuomala kertoo, että aamu on alkanut monin paikoin pilvisenä, mutta sää selkenee maan kaakkoisosasta alkaen.

Aurinko hellii tänään erityisesti Etelä- ja Keski-Suomea. Lämpimintä on Lounais-Suomessa, jossa lämpötila voi hätyytellä 19:ää astetta. Samoihin lukemiin päästäneen myös Satakunnassa ja Uudenmaan länsiosissa.

– Miksei nyt 20 astettakin saattaisi olla mahdollista, Tuomala pohtii.

Pohjois-Suomessa on viileämpää ja pilvisempää kuin etelässä. Lapissa lämpötila jää 8–13 asteeseen.

– Lappi on nyt pääosin pilvisempi ja sinne leviää lännestä paikallisia sateita, Tuomala sanoo.

Sunnuntaina lämpö leviää laajemmalle

Huomisesta on tulossa niin ikään lämmin. Maan etelä- ja keskiosaan on odotettavissa aurinkoista säätä, mutta pohjoisessa saattaa olla enemmän pilviä. Sateita ei ole luvassa.

– Lämpötilat ovat melko samoissa lukemissa kuin lauantaina. Ehkä sillä erolla, että yli 15 asteen lämpötiloja on laajemmalla alueella, Tuomala sanoo.

Etelärannikolla on voimassa huomautus veneilijöille idänpuoleisesta tuulesta. Muualla maassa tuulet ovat heikkoja.

Alkuviikon lämpötilat riippuvat siitä, miten tiheää pilvisyys on. Jos aurinko näyttäytyy ruskaisen Suomen yllä, lämmöstä voidaan nauttia alkuviikon päivinä. Yöt ovat viileitä.

Tuomala sanoo, että viikon puolivälissä ilma viilenee taas uudelleen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut