Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Kaikkonen kutsuu eduskuntaryhmät koolle tiedustelulain vuoksi

Oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan tiedustelulainsäädännön osia sorvataan ministeriöissä tulevina viikkoina.

STT

Terrorismin torjuntaa edesauttavan tiedustelulainsäädännön sorvaaminen on saamassa lisävauhtia Turun puukotusten jälkeen.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen ilmoitti tiistaina kutsuvansa eduskuntaryhmät heti syyskauden alussa neuvottelemaan tiedustelulakien uudistuksesta. Hän vetoaa etenkin oppositiopuolueisiin, jotta tarvittava ja perustuslain edellyttämä määräenemmistö saadaan aikaan.

– Uudistusta ei voi enää vitkuttaa, emmekä voi odottaa asiassa ensi vaalikauteen, Kaikkonen sanoi eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Savonlinnassa.

Oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan tiedustelulainsäädännön osia sorvataan ministeriöissä tulevina viikkoina. Hänen mukaansa niin oikeusministeriön, sisäministeriön kuin puolustusministeriönkin lainsäädäntöpaketit vaativat tarkan valmistelun lisäksi yhteensovittamista.

Lain hyväksyminen vaatii perustuslain viestisalaisuutta koskevien säännösten muuttamista. Jotta perustuslakia voidaan rukata tämän vaalikauden aikana, kiirehtimisen täytyy saada taakseen viisi kuudesosaa eduskunnasta.

Häkkänen sanoo, että jos perustuslakiin aiotaan tehdä mitään rajauksia tai tekstimuutoksia, analyysin sen pohjalla on oltava kristallinkirkas, sillä se toimii samalla periaatepäätöksenä, miten kiirehtimismenettelyä käytettäisiin.

 

"Tiedustelulaki ei yksin riitä"

 

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pitää tiedustelulakia tarpeellisena mutta yksin riittämättömänä keinona terrorismin torjuntaan. Hänen mukaansa hetken mielijohteesta tehtyjä tekoja ei pystytä torjumaan tiedustelun avulla.

– Kyse on usein yksittäisistä tekijöistä, jotka saattavat käyttää yleisesti saatavilla olevia välineitä kuten autoja ja veitsiä. Sellaisiin tekijöihin ja tekoihin on ennalta vaikea puuttua, oli tiedustelulaki mitä tahansa, Halla-aho sanoi puolueen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Hyvinkäällä.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut