Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

SAK tavoittelee rajauksia silpputyön määrään

SAK:n mukaan nollatuntilaisten asemaa parantaa esimerkiksi työehtosopimuksiin kirjattavat rajoitukset osa-aikatyöntekijöiden määrälle suhteessa vakituisiin kokoaikaisiin työntekijöihin.

Palkansaajakeskusjärjestö SAK kertoo tavoittelevansa syksyn työehtosopimuskierroksella parannuksia nollatuntisopimuslaisten asemaan. SAK haluaa liittojensa solmimiin sopimuksiin rajauksia silpputyön määrään ja maininnan työajan vakiintumisesta.

SAK:n mukaan nollatuntilaisten asemaa parantaa esimerkiksi työehtosopimuksiin kirjattavat rajoitukset osa-aikatyöntekijöiden määrälle suhteessa vakituisiin kokoaikaisiin työntekijöihin.

Nollatuntisopimuksilla tarkoitetaan yleisimmin työsopimusta, jossa työajan on sovittu vaihtelevan esimerkiksi nollan ja 40 viikkotunnin välillä. Suomessa arviolta 80 000 ihmistä työskentelee nollatuntisopimuksella.