Texasin surmarekan kuljettaja syytteeseen, jo kymmenen ihmistä kuollut

CNN:n mukaan kyse on yhdestä viime aikojen vakavimmista ihmissalakuljetustapauksista.

STT

Yhdysvaltain Texasissa siirtolaisten surmanloukuksi muuttuneen rekan kuljettaja on asetettu syytteeseen. Tähän mennessä ajoneuvon sisällä olleista ihmisistä kymmenen on kuollut ja kolmisenkymmentä on sairaalahoidossa.

CNN:n mukaan kyse on yhdestä viime aikojen vakavimmista ihmissalakuljetustapauksista.

Jos kuljettaja todetaan syylliseksi, hän voi saada elinkautisen tai kuolemanrangaistuksen.

Siirtolaiset löydettiin rekasta sunnuntaina San Antonion kaupungissa. Syyttäjän mukaan rekassa oli ainakin 39 ihmistä. Tiedossa ei ole, kuinka moni ehti mahdollisesti paeta paikalta. Viranomaisten mukaan täyteen ahdetussa rekassa on saattanut olla jopa sata ihmistä.

Lämpötila San Antoniossa nousi viikonloppuna noin 38 asteeseen. Rekan ilmastointilaite oli rikki, ja ihmiset kärsivät lämpöhalvauksesta ja kuivumisesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut