Mies kirjoitti Facebookiin etsivänsä palkkatappajaa – käräjäoikeus hylkäsi syytteen

Oikeus kuitenkin tuomitsi miehen muun muassa laittomista uhkauksista.

Facebookissa palkkatappajaa etsinyt ei saanut tuomiota. Leon Neal/Lehtikuva

Olli-Pekka Paajanen / STT

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on hylännyt Facebookissa palkkatappajaa kirjoituksensa mukaan etsineen 33-vuotiaan miehen syytteen törkeästä henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Mies oli kirjoittanut Facebookiin kaikkien nähtäville, että maksaa 20 000 euroa toisen miehen tappamisesta.

Mies tuomittiin kolmesta laittomasta uhkauksesta, oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta ja kunnianloukkauksesta vuodeksi ehdolliseen vankeuteen ja 90 päivän yhdyskuntapalveluun.

Hän oli uhannut tappaa miehen ensimmäisen kerran jo viime syksynä. Tämän vuoden huhtikuussa hän kirjoitti, että toinen mies olisi historiaa ja uhkasi poistaa tämän "elävältä maan päältä". Viesteissään hän myös antoi ymmärtää toisen miehen "yrittäneen" hänen tyttöystäväänsä. Hän myös uhkasi, että toiselle miehelle käy huonosti, jos hän saapuu oikeudenkäyntiin todistamaan tuomittua vastaan.

Motiivina kirjoituksille oli miehen mukaan mustasukkaisuus, ja hän kertoi ettei todellisuudessa tarkoittanut tilata palkkamurhaa. Hänen mukaansa hän oli aidosti uskonut naisystävänsä valitsevan toisen miehen.

Käräjäoikeus kuitenkin totesi, että mustasukkaisuus ei pohjautunut tosiasioihin. Käräjäoikeus piti rikosten pontimena sitä, että miehellä on ajoittain vaikeuksia kontrolloida äkkipikaisuuttaan ja suuttumuksen tunteitaan.

Vaara toteuttamisesta vähäinen

Käräjäoikeuden mukaan vaara siitä, että rikos olisi toteutettu, oli vähäinen. Oikeuden mukaan olisi ollut huomattavan epätodennäköistä, että kukaan rekrytoisi tekemään henkirikoksen julkisen Facebook-kirjoituksen perusteella. Mies ei ollut myöskään osoittanut rikoksen konkreettista tekotapaa, -aikaa tai muitakaan yksityiskohtia. Lisäksi hän oli kertonut poistaneensa viestit vapaaehtoisesti ennen pidättämistään havaittuaan, että on mennyt liian pitkälle.

Mies oli lisäksi uhkaillut viime vuonna kahta koulunsa henkilökuntaan kuuluvaa naista henkeen ja terveyteen kohdistuvilla rikoksilla. Koululla oli jouduttu ryhtymään turvajärjestelyihin uhkausten takia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut