Yhdysvaltalaissotilasta syytetään yrityksestä tukea äärijärjestö Isisiä – teki opetusvideoita ja aikoi toimittaa armeijan tietoja

FBI uskoo Kangin toimineen yksin.

STT

Yhdysvaltalaissotilas Ikaika Kang, 34, pidätettiin Havaijilla epäiltynä äärijärjestö Isisin tukemisesta. Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n mukaan sotilas oli vannonut uskollisuutta Isisille sekä yrittänyt toimittaa äärijärjestölle armeijan tietoja ja koulutusta. Laajaa taistelukoulutusta saanut Kang oli muun muassa tehnyt koulutusvideoita Isisille.

Kang pidätettiin sunnuntaina, kun hän oli vannonut uskollisuutta Isisin johtajalle. Paikalla oli ollut myös vakoilutehtävää suorittanut agentti, FBI kertoo.

FBI uskoo Kangin toimineen yksin.

Kangin käytös herätti huomiota jo vuosia sitten. Hän oli muun muassa sanonut Yhdysvaltojen olevan maailman ainoa terroristijärjestö ja myötäillyt Hitlerin ajatuksia juutalaisten joukkomurhasta. Kang oli myös kertonut haluavansa tappaa ihmisiä.

Kangin puolustusasianajaja Birney Bervar kertoi Hawaii Newsille, että Kang saattaa kärsiä mielenterveysongelmista palveltuaan Yhdysvaltojen armeijan joukoissa Irakissa ja Afganistanissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut