Neljää ihmistä ammuttiin Oslossa yökerhon edustalla

Poliisi otti ampumisesta epäillyn henkilön pian kiinni tapahtumapaikan läheltä.

Dagbladetin mukaan laukausten kuuleminen aiheutti yökerhossa paniikkia ja ihmisiä alkoi juosta pois sieltä. Valery Hache

STT, NTB

Norjassa Oslossa neljää ihmistä ammuttiin sunnuntain vastaisena yönä Blå-nimisen yökerhon ulkopuolella. Poliisi otti ampumisesta epäillyn henkilön pian kiinni tapahtumapaikan läheltä.

Haavoittuneet vietiin tapahtuneen jälkeen sairaalaan, mutta kukaan heistä ei alustavien tietojen mukaan saanut hengenvaarallisia vammoja. Poliisin mukaan laukauksia saatettiin ampua jopa kahdeksan.

Ampumiseen ei epäillä osallistuneen muita henkilöitä.

Poliisin mukaan epäilty on 20-vuotias mies. Motiivia ampumiseen tutkitaan, mutta ilmeisesti miestä oli pyydetty poistumaan yökerhosta.

Dagbladetin mukaan laukausten kuuleminen aiheutti yökerhossa paniikkia ja ihmisiä alkoi juosta pois sieltä.

Blå sijaitsee vanhassa teollisuuskiinteistössä, ja lauantaina siellä esiintyi yhdysvaltalainen räppäri Kool G Rap.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.