Laji on herättänyt kiinnostusta ulkomailla ja suomalaisia harrastajia pidetään alan asiantuntijoina, kirjoittaa pääkirjoitustoimittaja Anita Kärki.
Kymmenen vuotta sitten keppihevosharrastus alkoi levitä kulovalkean tavoin. Itsekin tunsin hyvin kolme keppareista tuolloin kiinnostunutta harrastajaa. He intoutuivat lajista varsinkin kesäisin.
Tuntemani keppariharrastajat rakentelivat pihallemme esteradan, jonka kepparoin läpi – joten kuten. Olin läkähtyä radan ratsastettuani. Syynä ei niinkään ollut heikko kunto vaan se, että radan ratsastaminen on todella rankkaa puuhaa. Tyylipisteitä en edes yrittänyt saada.
Keppihevosharrastus on alkanut saada ansaitsemaansa arvostusta. Yhtenä syynä on keväällä ensi-iltansa saanut Selma Vilhusen keppariharrastajista kertova dokumenttielokuva Hobbyhorse Revolution. Elokuva toi esille alan harrastajia ja lajin pioneereja. Toki keppari-ilmiöstä on mediassa kerrottu jo aikaisemminkin. Esimerkiksi lehtemme arkistosta löytyy useita kepparijuttuja noin kymmenen vuoden ajalta.
Keppariharrastajia arvioidaan olevan Suomessa noin 10 000. Laji on herättänyt kiinnostusta ulkomailla ja suomalaisia harrastajia pidetään alan asiantuntijoina.
Keppariharrastuksen pioneerit ovat kertoneet kohdanneensa vähättelyä harrastuksestaan. Harrastajat ovat enimmäkseen tyttöjä. Tyttöjen harrastuksia – myös urheilua – helposti ylenkatsotaan.
Vähättelijät eivät ole ymmärtäneet keppariharrastuksen lukuisia hyviä puolia. Niistä kunnon kohottaminen on vain yksi. Laji tarjoaa myös mukavaa yhdessäoloa niin kavereiden kuin kuvitteellisten eläinystävien kanssa. Usein vieläpä ulkoilmassa. Voisiko lapsilta ja nuorilta terveellisempää harrastusta edes toivoa?
Kepparit ovat perinteisiä, yksinkertaisia leluja. Keppariväki tekee hevosensa usein itse, joten harrastajan kädentaidot kehittyvät. Kepparin tekemisessä on osattava yhdistellä eri tekniikoita ja materiaaleja. Rakentelussa saa ja pitää käyttää luovuutta: harrastaja tarvitsee ideointikykyä kehitellessään kokonaisen talliyhteisön, jossa jokaisella hepalla on oma luonteensa. Aivan kuten oikeillakin hevosilla.
Joskus myös oikealla hevosella ratsastavat voivat kohdata vähättelyä; ratsastaminen mielletään vain hevosen selässä istumiseksi. Vähättelyyn saattaa törmätä jopa hevosharrastajien välillä: osa harrastajista näkee, että esimerkiksi hevosen koolla on väliä.
Islanninhevosen selässä voi istuksia myös aloittelijakin, mikä voi oudoksuttaa muita hevosharrastajia. Mutta varsinainen issikalla ratsastaminen vaati jo omat taitonsa, jotta ratsastaja pystyy ottamaan hevosen kaikki viisi askellajia haltuun. Muilla hevosilla askellajeja on kolme.
Ratsastaminen kohottaa hyvin kuntoa. Itselläni on asiasta myös tutkittua dataa: sydämen syketietoa hyödyntävä hyvinvointianalyysini kertoi, että ratsastus ylläpitää erityisen hyvin hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa – jopa paremmin kuin muut liikuntaharrastukseni.
Kepparityttöjen kuntomittaukset olisivat varmaan tapissaan. Mutta tärkeintä kepparoinnissa – ja muissakin harrastuksissa – on lajista saatu hyvä mieli.
Kirjoittaja on pääkirjoitustoimittaja.