Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Oululainen seurakunta epäilee työntekijänsä vieneen kolehtirahoja

Työntekijä on myöntänyt teon ja irtisanoutunut, seurakuntayhtymä kertoo tiedotteessaan.

Oululaisen Tuiran seurakunnan työntekijä myöntää vieneensä tuhansia euroja kolehtirahoja sekä pohjakassan ja avainpanttien rahoja, kertoo poliisi.

Hieman yli 30-vuotiasta toimistotehtävissä työskennellyttä naista epäillään kavalluksesta, kertoo rikoskomisario Nina Similä Oulun poliisista.

Syyksi on ilmennyt krooninen rahapula, Similä kertoo. Seurakunta teki tutkintapyynnön tapauksesta ja kertoo, että työntekijä on irtisanoutunut torstaista alkaen.

Rahaa on kadonnut viime syksystä tämän vuoden toukokuun loppuun asti yli 4 000 euroa, Similä kertoo.

Oulun seurakuntayhtymä tiedotti maksavansa puuttuvat kolehtirahat keräyskohteille siltä osin kuin summat ovat tiedossa.