Hiekanveiston Euroopan-mestaruus Venäjälle, Suomi kakkoseksi

Vuoden kilpailun teema oli Suomi 100.

Hiekanveiston 2. sijalle tulleen Timo Koiviston työ Hiekanveiston EM-kilpailuissa Enonkoskella. Lehtikuva / Handout

STT

Venäläinen Tanya Tikka on voittanut hiekanveiston Euroopan-mestaruuden. Voittajateoksessa mieshahmo syleilee maapalloa. Suomea edustanut hiekkataiteilija Timo Koivisto nappasi kilpailussa hopeasijan. Kolmossijalle tuli Italian Walter Fallini.

Enonkoskella Etelä-Savossa käydyssä kisassa oli mukana osallistujia 13 maasta ja vuoden teemana oli Suomi 100.

Kisaveistokset ovat nähtävissä talveen asti. EM-kisat järjestettiin tänä vuonna toista kertaa.

Hiekanveistotapahtumia on järjestetty Suomessa 20 vuoden ajan. Hiekkataide on kehittynyt muun muassa Lappeenrannan hiekkalinnan myötä ja kansainvälisten hiekanveistäjien Suomi-vierailujen ansiosta. Lappeenrantaan kohosi tänä kesänä massiivinen hiekkalinna jo 14. kerran. Linna on kaupungille tärkeä matkailukohde.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.