YTHS tuottanee jatkossa kaikkien korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon

Nykyisin yliopisto-opiskelijat saavat palvelut YTHS:ltä ja ammattikorkeakoulu-opiskelijat ovat kunnallisen opiskeluterveydenhuollon piirissä.

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS) huolehtii tällä hetkellä vain yliopisto-opiskelijoiden terveydenhuollosta. Jaana Kautto

STT

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö toimii vastaisuudessa kaikkien korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon tuottajana lakisääteisesti, linjattiin YTHS:n valmisteluryhmän kokouksessa maanantaina.

– Edelleen selvitettävänä on, että mikä taho sitten viime kädessä on järjestämisvastuussa oleva taho, kertoo ryhmän puheenjohtaja, neuvotteleva virkamies Kirsi Ruuhonen sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Maakunnilla on jatkossa keskeinen rooli sote-palveluiden järjestäjänä. Jos opiskeluterveydenhuollon kohdalla kuitenkin haetaan erillisratkaisua, niin Ruuhosen mukaan täytyy selvittää esimerkiksi valtion mahdollisuutta toimia järjestäjänä.

Nykyisin yliopisto-opiskelijat saavat palvelut YTHS:ltä ja ammattikorkeakoulu-opiskelijat ovat kunnallisen opiskeluterveydenhuollon piirissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.