EU:n kuusi vuosikymmentä – integraatio on edennyt kriisien kautta

Toistaiseksi EU on noussut kriiseistä kuin feenikslintu tuhkasta.

Kriisiytynyt EU saa myös tukea ja kannatusta. Lauantaina Rooman-sopimuksen 60-vuotispäivänä Lontoossa marssivat Britannian EU-eroa vastustavat ihmiset. AFP Photo

Sari Vanninen / Uutissuomalainen

25. maaliskuuta vuonna 1957 nykyisen Euroopan unionin kuusi perustajamaata, Saksa, Ranska, Italia, Belgia, Alankomaat ja Luxemburg, allekirjoittivat Rooman sopimuksen, jolla luotiin Euroopan talousyhteisö sekä Euroopan atomienergiayhteisö. Sopimus tuli voimaan vuoden 1958 alussa.

Sopimuksella luotiin tulliunioni kuuden jäsenvaltion välille sekä perusta talousyhteisön neljälle perusvapaudelle: tavaroiden, työvoiman, palveluiden ja pääoman vapaalle liikkuvuudelle.

Euroopan integraation 60-vuotinen historia on kulkenut kriiseistä ratkaisuihin.

1960-luku: Ranska jarrumiehenä

1960-luku oli talousyhteisölle taloudellisen kasvun mutta myös poliittisten kriisien aikaa. Ranskan presidenttinä toimi nationalistinen kenraali Charles de Gaulle, joka suhtautui varovaisesti integraatiokehitykseen. De Gaulle korosti hallitusten välistä yhteistyötä, ja pyrki pitämään Euroopan talousyhteisön toimielimet politiikanteon sivuraiteilla.

De Gaullen johdolla Ranska esti 60-luvulla kahdesti Ison-Britannian pääsyn talousyhteisön jäseneksi. Iso-Britannia oli perustanut rinnakkaisena järjestelynä Euroopan talousyhteisölle Euroopan vapaakauppaliiton Eftan mutta ei ollut tyytyväinen sen toimintaan. Britit halusivat taloudellisesti menestyksekkäämmän yhteisön jäseneksi.

De Gaulle esti Britannian jäsenyyshaaveet koska epäili, etteivät britit kykenisi omaksumaan talousyhteisön kauppapolitiikan ylikansallista luonnetta – mikä lähemmäs 60 vuotta myöhemmin brexit-äänestyksessä kävikin toteen. Enemmän huolissaan de Gaulle oli kuitenkin Ison-Britannian vaikutuksesta maatalouden tukipolitiikkaan, jonka perusta luotiin 60-luvulla Ranskan johdolla.

Vuonna 1965 päätöksenteko talousyhteisössä jumiutui Ranskan tyhjän tuolin politiikkaan. Ranskan ministerit eivät osallistuneet ministerineuvoston istuntoihin vastalauseena siirtymiselle määräenemmistöpäätöksiin. Ranska halusi estää itselleen epämieluisan lainsäädännön syntymisen etenkin maatalouspolitiikassa.

Riita ratkaistiin poliittisesti ns. Luxemburgin kompromissilla. Yksimielisyysvaatimuksesta ei luovuttu, mutta samalla korostettiin diplomaateista koostuvan pysyvien edustajien komitean eli Coreperin asemaa, jotta ministerineuvostoon ei päätyisi riitaisia esityksiä.

Riitaisella 60-luvulla EY-tuomioistuin edisti periaatelinjauksillaan yhteismarkkinoita ja integraatiokehitystä.

Ranskassa oli laajoja opiskelijoiden ja työntekijöiden mielenosoituksia ja mellakoita vuonna 1968, mitkä johtivat Charles de Gaullen eroon seuraavana vuonna. De Gaullen ero avasi ovet laajentumiselle. Vuoden 1973 alussa yhteisöön liittyi kolme uutta maata: Irlanti, Iso-Britannia ja Tanska. Norjakin haki jäseneksi, mutta norjalaiset tyrmäsivät jäsenyyden kansanäänestyksessä.

70-luvun saavutuksiin kuului budjettisopimus, joka teki Euroopan talousyhteisön varainkäytöstä ennustettavampaa. Samalla yhteisö sai omat tulonlähteensä: tullimaksut ja maataloustuotteiden tuontimaksut sekä osuuden kansallisista arvonlisäverotuloista.

Budjettisopimusta tehtäessä Efta-mailta ei pyydetty lausuntoa, mikä aiheutti yli kymmenen vuotta kestäneen budjettiriidan Ison-Britannian ja muun talousyhteisön välille. Sopimus oli epäedullinen sittemmin yhteisön jäseneksi liittyneelle Isolle-Britannialle, koska maa toi paljon maataloustuotteita talousyhteisön ulkopuolelta.

Saksa vahvan markan politiikkansa turvin ajoi rahapoliittista yhteistyötä jo 70-luvulla. Syntyi EMU-hanke, joskaan Ranska ei sitä kannattanut. 70-luvulla valuuttaunioni hautautui energiakriisin synnyttämään lamaan ja sen innoittamaan jäsenvaltioiden protektionistiseen talouspolitiikkaan. Yhteisöön luotiin kuitenkin valuuttakurssi- ja sittemmin valuuttajärjestelmä. Euroopan aluekehitysrahasto perustettiin vuonna 1975 tasoittamaan tietä valuuttaunionille. Järjestelmällä tuettiin käytännössä Ranskan ja Ison-Britannian alikehittyneitä alueita.

70-luvulla Euroopan parlamentin budjettivaltaa vahvistettiin. Ensimmäiset suorat vaalit pidettiin vuonna 1979. Myös jäsenvaltioiden päämiesten Eurooppa-neuvoston kokoukset eli huippukokoukset virallistettiin.

1980-luku: budjettikriisi ja integraation syveneminen

1980-luvulla talousyhteisö laajeni jälleen. Vuonna 1981 jäseneksi tuli Kreikka ja vuonna 1986 Espanja ja Portugali. Vielä 70-luvulla maiden jäsenyys ei olisi tullut kuuloonkaan, sillä 70-luvun puoliväliin saakka Kreikkaa ja Portugalia hallitsi sotilasjuntta ja Espanjaa diktaattori.

Yksi erokin koettiin. Vuonna 1982 Grönlanti erosi talousyhteisöstä kansanäänestyksen jälkeen. Ero oli käytännössä merkityksetön, koska Grönlanti oli talousalueena hyvin pieni ja myös kaukainen alue.

80-luvun alkua leimasi Ison-Britannian budjettiriita. Iso-Britannia nettomaksajana vaatii pienempää maksuosuutta talousyhteisön budjettiin. Maa pysyi taipumattomana viisi vuotta ja 15 huippukokousta pääministerinsä, rautarouvana tunnetun Margaret Thatcherin johdolla. Lopulta budjettiriita ratkaistiin Fontainebleaun huippukokouksessa vuonna 1984. Britannialle luvattiin palauttaa vuosittain kaksi kolmasosaa nettosummasta, jonka se on maksanut unionille. Britannia vastavuoroisesti suostui edistämään integraatiokehitystä.

Sisämarkkinahanke sai vauhtia, kun vuoden 1985 alussa toimintansa aloitti uusi komissio ranskalaisen Jacques Delorsin johdolla. Sisämarkkinoiden tiivistämiseen tähtäävä Euroopan yhtenäisasiakirja allekirjoitettiin vuonna 1986. Se sitoutti jäsenmaat toteuttamaan 300-kohtaisen sisämarkkinaohjelman vuoden 1992 loppuun mennessä. Madridin huippukokouksessa vuonna 1989 rahaliitto päätettiin toteuttaa kolmessa vaiheessa.

Euroopan parlamentin asemaa lainsäätäjänä ministerineuvoston rinnalla vahvistettiin.

Vuonna 1987 Turkki jätti jäsenyyshakemuksen Euroopan talousyhteisöön. Jäsenyysneuvottelut päätettiin aloittaa vuonna 1999, mutta neuvottelut ovat edenneet hitaasti ja ovat tällä hetkellä pysähdyksissä.

80-luvun lopulla luotiin perusta Erasmus- ja muille vaihto-ohjelmille, joiden avulla miljoonat nuoret ovat päässeet opiskelemaan ulkomaille.

1990-luku: Suomi yhä tiiviimmän EU:n jäseneksi

1990-luvulla Euroopan talousyhteisö oli täysin uuden ja odottamattoman tilanteen edessä. Berliinin muurin murtuminen vuonna 1989 symboloi koko rautaesiripun murenemista, Saksat yhdistyivät vuonna 1990 ja Neuvostoliitto hajosi vuonna 1992. Jugoslaviassa syttyi koko vuosikymmenen kestänyt sota vuonna 1991.

Itä-Euroopan poliittinen murros oli keskeinen syy Euroopan talousyhteisön muutokselle kohti poliittista unionia, arvioi eurooppaoikeuden professori Juha Raitio Eurooppaoikeus ja sisämarkkinat -teoksessaan.

Talousyhteisön perustamissopimus uudistettiin Maastrichtin huippukokouksessa vuonna 1991, ja sopimus Euroopan unionista allekirjoitettiin seuraavana vuonna. Tanskalaiset torjuivat kansanäänestyksessä uuden sopimuksen, ja sopimusta muutettiin toissijaisuusperiaatetta ja päätöksenteon avoimuutta korostavammaksi. Lopulta tanskalaiset uudessa kansanäänestyksessä hyväksyivät sopimuksen, ja se tuli voimaan vuonna 1993.

Jäsenvaltioissa esitettiin kritiikkiä moninopeuksista Eurooppaa kohtaan. Pelkona oli, että jäsenmaat jättävät noudattamatta niille epäedullisia velvoitteita.

Vuonna 1995 Itävalta, Ruotsi ja Suomi liittyivät EU:n jäseniksi. Norjalaiset jo toistamiseen hylkäsivät jäsenyyden kansanäänestyksessä.

Osana rahaliiton viimeistelyä perustettiin Euroopan keskuspankki. Talous- ja rahaliiton kolmas vaihe käynnistyi vuoden 1999 alussa ja se johti yhteiseen rahapolitiikkaan ja yhteisvaluutta euron käyttöönottoon.

Unionin perustamissopimuksia uusittiin useaan kertaan valmistautuessa itälaajentumiseen. Schengen-sopimuksella poistettiin rajatarkastukset sopimukseen sisältyvien maiden sisärajoilla.

Vuonna 1999 Jacques Santerin johtama komissio joutui eroamaan taloushallinnollisten epäselvyyksien takia.

2000-luku: Suuri itälaajentuminen ja perussopimusten uusiminen

Vuonna 2004 Euroopan unioniin liittyi 10 uutta jäsenmaata Itä-Euroopasta. Sittemmin myös Bulgaria, Romania ja Kroatia ovat liittyneet jäseniksi.

EU:n perustamissopimuksia pyrittiin uusimaan perustuslaillisella sopimuksella, mutta sopimus torjuttiin kansanäänestyksissä Ranskassa ja Alankomaissa. Sopimus korvattiin Lissabonin sopimuksella. Se ratifioitiin Irlannissa vasta toisen kansaäänestyksen jälkeen.

Euroopan unionin toimintaa säätelevät edelleen Lissabonin sopimuksena tunnetut Sopimus Euroopan unionista ja Sopimus Euroopan unionin toiminnasta. EU:n perusoikeuskirja, joka sisältää EU:n perus- ja ihmisoikeudet, sai saman oikeudellisen arvon kuin perussopimukset.

2010-luku: Velkakriisi ja brexit

2010-luvulla EU kriisiytyi vuonna 2008 käynnistyneen finanssikriisin myötä. Vaikka EU:ssa oli yhteinen valuutta, yhteistä talouspolitiikkaa ei ollut. Euro tarjosi vakaan korkotason, ja monet EU-maat velkaantuivat ja rikkoivat julkisen talouden alijäämäisyydelle yhteisesti sovitut rajat.

Kriisi kärjistyi, kun Kreikan valtion ylivelkaantuneisuus paljastui. Kreikan ja muiden talouskriisimaiden perustamiseksi euromaat perustivat erilaisia vakausjärjestelyjä.

Talouskriisi ja kriisimaiden auttaminen vakausmekanismien kautta sekä Euroopan unionin ajautuminen pitkään taantumaan johtivat poliittiseen kriisiin, joka näkyy Euroopassa populististen ja äärioikeistolaisten ja -vasemmistolaisten liikkeiden kannatuksen nousuna sekä EU:n vastustamisena. Kehitystä ovat vahvistaneet terrorismin uhka sekä Afrikasta ja Lähi-idästä Euroopan unionin alueelle suuntautunut pakolaiskriisi, joka kärjistyi vuonna 2015. Tuolloin noin miljoona turvapaikkaa hakevaa saapui Eurooppaan, enimmäkseen Saksaan, Itävaltaan ja Ruotsiin.

EU-vastainen kehitys huipentui viime juhannuksena, kun britit kansanäänestyksessä niukalla enemmistöllä päättivät erota EU:sta. Eroprosessi käynnistyy Ison-Britannian ilmoituksesta ja kestää kaksi vuotta. Tämän jälkeen käynnistynevät kauppasopimusneuvottelut EU ja Ison-Britannian välillä.

EU:n ulkopolitiikka joutui koetukselle, kun Venäjä miehitti Krimin vuonna 2014. Miehityksestä aiheutui yhä jatkuva konflikti Itä-Ukrainassa ja pakotteet ja vastapakotteet EU:n ja Venäjän välillä. Haasteita EU:n ulkopolitiikalle tuo Yhdysvaltain uusi presidentti Donald Trump ja hänen hallintonsa, joiden suhde Eurooppaan ja transatlanttiseen yhteistyöhön on edelleen epäselvä.

Kriisistä kriisin kulkenut EU on saanut myös tunnustusta, muun muassa Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2012. Kehitysyhteistyössä EU:n on maailman suurin toimija. Pariisissa vuonna 2015 sovittiin ilmastosopimus, jossa sitouduttiin pysäyttämään maapallon lämpeneminen alle kahteen asteeseen. Ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussa EU:n odotetaan ottavan johtavan roolin Kiinan ja Intian kanssa.

Lähteet: Juha Raitio: Eurooppaoikeus ja sisämarkkinat (2013), Desmond Dinan: Ever Closer Union. An Introduction to European Integration (2010), www.eurooppatiedotus.fi, www.europa.eu.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut