Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Vasemmistoliiton Andersson: Isoissa kaupungeissa ehdokkaista jopa tunkua

Vasemmistoliiton valtakunnallinen tavoite kuntavaaleissa on lisätä kannatusta selvästi.

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin mukaan isoissa kaupungeissa on enemmän halukkaita ehdokkaaksi kuin on paikkoja. Aku Häyrynen

STT

Puheenjohtaja Li Anderssonin mielestä puolueella on monissa kaupungeissa ja Pohjois-Suomessa mahdollisuuksia nousta suurimpien puolueiden joukkoon. Maakunnista vasemmistoliitto tavoittelee edustusta entistä useampaan valtuustoon.

Anderssonin mukaan isoissa kaupungeissa on enemmän halukkaita ehdokkaaksi kuin on paikkoja. Sen lisäksi on useita pienempiä kuntia, joissa vasemmistoliitolla ei viime vaaleissa ollut ehdokkaita, mutta nyt on tulossa, hän sanoo haastattelussa.

- Olen positiivisesti yllättynyt, että kiinnostus ei ole vähentynyt. Olen kuullut, että Pohjanmaallakin ehdokasasettelu on sujunut hyvin.

Yksi syy on Anderssonin mukaan se, että kunnat jatkossakin päättävät muun muassa varhaiskasvatukseen ja peruskouluun liittyvistä palveluista, joista vasemmistoliiton kannattajat puhuvat paljon.

- Sitten on työllisyyden hoito, ilmastonmuutoksen torjuminen. Kuntapäättäjille jää isoja vastuita edelleen mitä tulee kaavoitukseen ja joukkoliikenneratkaisuihin ja energiapolitiikkaan. Koko tehtäväkenttä on poliittisten tavoitteidemme näkökulmasta oleellinen.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut