Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Sanoma porskutti viime vuonna vahvasti

Viime vuosien masennus alkaa olla taakse jäänyttä elämää.

Oppimateriaaleissa Sanomalla oli hyvä vuosi. Martti Kainulainen

Antti Autio / STT

Mediayhtiö Sanoman vuosi sujui huomattavasti vahvemmin kuin muutaman aiempana vuonna on totuttu näkemään. Operatiivinen liikevoitto kaksinkertaistui 168 miljoonaan euroon.

– Olemme yhtiönä nousseet takaisin hyvään kuntoon, arvioi toimitusjohtaja Susan Duinhoven tulosjulkistustilaisuudessa.

Vielä selvemmin tulosparannus näkyy muutamaa riviä alempana tulosliuskalla. Voitto ennen veroja nousi 157 miljoonaan euroon, kun toissa vuonna Sanoma oli 151 miljoonaa euroa tappiolla.

Liikevaihto putosi kuitenkin 1,6 miljardiin euroon, kun toissa vuonna liikevaihtoa kertyi 1,7 miljardia euroa. Tulokseen vaikutti näin ratkaisevasti Sanoman oma kulukuuri.

– Vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä käynnistettyjen kustannusinnovaatiohankkeiden hyödyt alkoivat näkyä odotettua aiemmin, Duinhoven kertoo.

Hänen mukaansa Suomen liiketoimintojen tulos parani erittäin merkittävästi viime vuonna. Media Finlandin operatiivinen liikevoitto kasvoi 50 miljoonaan euroon toissa vuoden 13 miljoonasta eurosta.

Myös Hollannin ja Belgian yksikön tulos koheni. Operatiivinen liikevoitto kasvoi 34 prosenttia 86 miljoonaan euroon. Media BeNe on Sanoman suurin yksikkö 776 miljoonan euron liikevaihdolla.

Oppimateriaaleissa Sanomalla oli niin ikään hyvä vuosi, Duinhoven kertoo. Koko vuoden operatiivinen liikevoitto oli 57 miljoonaa euroa, mikä on 27 prosenttia enemmän kuin toissa vuonna.

Viimeinen vuosineljännes oli pettymys

Vuoden viimeinen neljännes sujui kuitenkin vaisummin, vaikka loka–joulukuun operatiivinen liikevoitto nousi 1,4 miljoonaan euroon. Vuosi sitten liiketappio oli 8,4 miljoonaa euroa. Viimeisen vuosineljänneksen tulokseen vaikutti se, että Learning-yksikön liikevaihto oli kausiluonteisesti vain kymmenesosa koko vuoden liikevaihdosta.

Analyytikot odottivat suurempaa tulosparannusta. Sanoman kurssi rojahti 10 prosenttia alas pörssin auettua.

Syöksyä ei vaimentanut edes se, että Sanoman hallitus esittää osingon kaksinkertaistamista 0,20 euroon osakkeelta. Sanoman kurssi päätyi lopulta vajaat 12 prosenttia pakkaselle.

Sanoma on STT:n suurin omistaja.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut