Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Täällä Pohjantähden alla -näytelmä vie itsenäistymisen jälkeiseen aikaan

Teos kertoo kansan historiaa itsenäistymisestä 1950-luvulle saakka.

STT

Seinäjoen kaupunginteatteri esittää itsenäisyyden juhlavuoden suurteoksena Täällä Pohjantähden alla, joka pohjaa Väinö Linnan trilogian päätösosaan.

Teos kertoo kansan historiaa itsenäistymisestä 1950-luvulle saakka. Esiin nostetaan myös Koskelan perheen ja Pentinkulman kyläläisten merkittäviä käänteitä trilogian aiemmista osista.

Näytelmää kuvaillaan jylhäksi ja karun kauniiksi kuvaukseksi pienen ihmisen kamppailusta kohtalonsa edessä. Kansalaissodan jälkeenkään haavat eivät ole ummessa, kun voittajat eivät saaneet haluamaansa ja hävinneiden parissa katkeruus kasvaa. Myös fasismi nostaa päätään ja toinen maailmansota häämöttää horisontissa.

Täällä Pohjantähden alla saa ensi-iltansa helmikuun 9. päivänä. Näytelmän on dramatisoinut ja sen myös ohjaa Juha Luukkonen.

Kommentoi

Mainos: Pieksämäen kaupunki tuulipuisto

Itäisen Suomen suurin tuulipuisto rakentuu Pieksämäelle

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut