Suomessa tehdään vain vähän saamelaiselokuvaa

Rahoitus menee saamelaistaiteilijan mukaan suomalaisia kiinnostaville aiheille

STT / Tuija Sorjanen

Lumesta tehdyllä valkokankaalla StalluBoy-niminen piirroshahmo yrittää keksiä keinoja saada pikkulapsia syötäväkseen. Se pyytää vinkkejä muun muassa Vesiraukka-hirviöltä, joka kehottaa kääntymään maahisten puoleen.

Niki Rasmuksen ohjaama animaatio StalluBoy on yksi Inarissa järjestettävän Skábmagovat-alkuperäiskansaelokuvafestivaalin avajaisten ohjelmanumeroista.

Suomen televisiossa tai elokuvateattereissa tällaista ei juuri näe.

Saamelaistaitelija Jenni Laiti sanoo kulttuurin kuluttajana kuitenkin kaipaavansa omakielisiä tarinoita.

– Sillä on iso vaikutus omaan identiteettiin. Tarinat ja kertomukset eheyttävät meitä ihmisinä.

 

Laiti on taideaktivistiryhmä Suohpanterrorin puhenainen. Hän istuu saamelaiskulttuurin läänintaiteilijan Anne Kirste Aikion kanssa saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen aulassa Skábmagovat-festivaalin avajaispäivänä. Aikio on Skábmagovien festivaalijohtaja ja tuttu muutaman vuoden takaisesta Ylen Märät säpikkäät -ohjelmasta.

– Taide on tapa prosessoida maailmaa. Omissa elokuvissaan alkuperäiskansat projisoivat asioita oman maailmankuvansa kautta, Aikio sanoo.

Siksi on tärkeää, että alkuperäiskansat tekevät elokuvia itsestään.

– Jos suomalainen ja minä tekisimme Jennistä dokumentit, lähestymistavat olisivat luultavasti erilaiset. Suomalaiset ja saamelaiset näkevät eri asiat tärkeiksi,

Opetus- ja kulttuuriministeriöltä heruu vuosittain saamelaistaiteelle 70 000 euroa. Norja rahoittaa epäsuorasti Suomessa tehtävää saamelaiselokuvaa.

– Resursseja tarvitaan enemmän, Jenni Laiti sanoo.

– Mutta vaikka saamelaiselokuvan historia on lyhyt, uuden sukupolven elokuva kuplii. Se on mahtavaa nähdä.

 

Saamelaistyhjiötä Suomen taidekentässä voisi ajatusleikkinä verrata tilanteeseen, jossa suomalaiset joutuisivat katsomaan televisiosta vain vieraskielistä ohjelmaa.

Saamelaiset esittivätkin talven korvalla toiveen, että Disneyn piirretty Frozen dubattaisiin saameksi. Teko olisi ollut tavallaan vastalahja siitä, että Frozeniin haettiin inspiraatiota saamelaiskulttuurista.

Toistaiseksi yhtäkään lastenelokuvaa ei ole dubattu saameksi, joten dubbaamisella voisi olla ennenkokematon merkitys saamelaislasten kielen kehitykselle ja siten koko kulttuurin elinvoimaisuudelle. Lasten sanavarasto jää suppeaksi, koska ympäriltä puuttuu kieltä rikastava taide.

– Kävelylle on vain yksi sana, kun suomalaislapsilla on vaikka verbi löntystää, Aikio mainitsee esimerkkinä.

– Lapset eivät pysty leikkimään joitakin leikkejä saameksi, ja jonkun alan sanasto voi puuttua kokonaan, Laiti sanoo.

 

Aikiota ja Laitia turhauttaa se, että taidetta pitää tehdä ja keskustelu käydä valtakulttuurin ehdoilla. Rahoitusta myönnetään Aikion mielestä elokuville, joiden aiheet ovat suomalaisittain kiinnostavia.

Siksi saamelaiselokuvassa ei ole päästy vielä vaiheeseen, jossa käsiteltäisiin kulttuurin sisäisiä kipupisteitä. Aikaa kuluu perusasioiden selittämiseen.

Suomalaisten tuntuu olevan vaikea käsittää, miksei saamelaisille tärkeitä symboleja, kuten saamenpukua, tule käyttää, jollei ole yhteisön jäsen. Ruotsissa asuvan Laitin mukaan siellä asioihin suhtaudutaan jo valistuneemmin.

Aikio selittää asiaa historialla. Suomi on vasta satavuotias.

– Suomi rakentaa vielä itseäänkin.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut