JP Koskinen
Luciferin oppipojat
WSOY 2016. 293 s.
Luciferin oppipojat on scifi-romaani, joka yllättää – ja se on näinä kyynisinä ylenpalttisuuden aikoina paljon. Samalla se tavoittelee korkeuksia, joihin se ei lopulta aivan yllä. Ehkä hyvä niin. Kaikki tietävät, miten Ikaroksen kävi.
Kolme vuotta sitten Ystäväni Rasputin -teoksellaan Finlandia-ehdokkaana ollut JP Koskinen taitaa kirjoittamisen. Kun muotoseikoista ei tarvitse napista, voidaan kirjallisuuskriittinen massaspektrometri kohdistaa puhtaasti temaattisiin ja dramaturgisiin valintoihin.
Onko Luciferin oppipojat onnistunut kokonaisuus? Tieteiskirjallisuudessa kun tunnetusti vain avaruuden ääri on rajana, karkaavat myös näkökulma ja sanoma joskus tapahtumahorisontin tuolle puolen.
Ensi alkuun Luciferin oppipojat vaikuttaa klaustrofobiselta avaruusdekkarilta. Tehtävä kaukaisella planeetalla, jonne matka ottaa aikansa, voi olla yllätyksiä täynnä.
Tässä tapauksessa Gabriel Bonhommen komentama alus on saanut vihjeistä päätellen ylimääräisen matkustajan. Kuka hän tai se on, ja mitä seuraavaksi tapahtuu? Murhaaja on luutnantti Sinappi kynttilänjalalla ilmalukossa. Mutta eipä sittenkään, sillä tarinaa ottaa toisessa osassaan äkkikäännöksen kohti suurempia teemoja.
Bonhomme, kokenut avaruudenkävijä, on mies, joka aikanaan toi retkiltään tiedon, että Jumalaa ei ole. Kyllä, tiedon. Tämän kysymyksen äärelle palataan matkan määränpäässä, mutta samalla purkautuu myös miehistön ja kapteenin välille pitkin matkaa rakennettu jännitteiden vyyhti.
Koskinen on värittänyt tarinan samankaltaisella eksistentialismilla kuin scifin mestari Philip K. Dick.
Olemassaolon mielettömyys ja kosmoksen surrealistisuus lyövät kasvoille kurjaa kuolevaista. Kuten romaanin nimi juonen nokkelasti tiivistää, ajattelevan olennon luonteeseen kuuluu taiteilla itsetuhon ja jumalallisuuden veitsenterällä.
Aivan napakymppi Luciferin oppipojat ei ole. Jotkin juonen rakentamisen elementeistä tuntuvat pakotetuilta, ja perimmäiset kysymykset, jotka jäävät tokikin ilman tyhjentävää vastausta, ovat premisseiltään hieman huteria. Tästä huolimatta romaani piirtää vahvaa viivaa tieteiskirjallisuuden taivaalle ja nousee yhdeksi genrensä tämän vuoden merkkiteoksista.