Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Rikosuhrimaksu nostaa ylinopeuden hintaa 40 tai 80 eurolla

Kerättävät rahat menevät rikoksen uhrien auttamiseen, kuten lähisuhdeväkivallan uhrien tukipuhelimeen. Nollalinja aloittaa joulukuussa.

Kaahailusta kiinnijääminen kallistuu joulukuun alussa. Risto Aalto

Ilkka Hartio

Liikenteessä törttöily tulee entistä kalliimmaksi ensi torstaista lähtien. Silloin eli joulukuun alussa otetaan käyttöön uusi rikosuhrimaksu, jota autoilija joutuu maksamaan esimerkiksi ylinopeudesta, josta määrätään päiväsakkoa.

Rikosuhrimaksun suuruus on 40 tai 80 euroa. Liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi katsotusta ylinopeudesta rikosuhrimaksu on 40 euroa. Tällöin ylinopeus on yleensä 20–50 kilometriä tunnissa. Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta maksu on 80 euroa. Silloin kyse on huomattavasta ylinopeudesta – oikeuskäytännön mukaan noin 50 kilometriä tunnissa tai enemmän.

Pienistä ylinopeuksista eli rikesakolla rangaistavista rikkomuksista ei napsahda rikosuhrimaksua.

Edellisen kerran liikennerikkomuksiin syyllistyneiden rangaistuksia kovennettiin keväällä, jolloin päiväsakkoja korotettiin noin kaksinkertaisiksi.

– Rikosuhrimaksulla ja päiväsakkojen korotuksella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Rikosuhrimaksua koskevaa lainsäädäntöä valmisteltaessa ei ollut vielä tietoa suunnitelmista nostaa päiväsakkoja, muistuttaa neuvotteleva virkamies Mervi Sarimo oikeusministeriöstä.

Yrityksille 800 euron maksu

Pääosan rikosuhrimaksuista arvioidaan tulevan liikennerikoksista, mutta toki muistakin rikoksista ryhdytään uutta maksua perimään.

– Rikosuhrimaksun on velvollinen maksamaan täysi-ikäisenä rikoksen tehnyt henkilö, jolle määrätään rangaistus sellaisesta rikoksesta, josta voi saada vankeusrangaistuksen. Maksu määräytyy rangaistusasteikon perusteella riippumatta siitä, onko rikoksella uhria.

Pienemmällä 40 euron maksulla selviää, jos teosta säädetty ankarin rangaistus on enintään kuusi kuukautta vankeutta. Rikolliselta peritään suurempi 80 euron maksu, jos säädetty ankarin rangaistus on yli kuusi kuukautta vankeutta.

Lisäksi yritykset ja yhteisöt voivat joutua maksamaan 800 euron rikosuhrimaksua, mikäli ne tuomitaan yhteisösakkoon.

Rikosuhrimaksun käyttöön ottoa on viivästyttänyt uuteen sakkomenettelyyn liittyvien tietojärjestelmien kehittäminen.

–Nyt järjestelmät ovat riittävän valmiita ja rikosuhrimaksujen määrääminen ja kerääminen voidaan vihdoin aloittaa.

Tuotto uhrien hyväksi

Nettikeskusteluissa rikosuhrimaksu on saanut paljon kritiikkiä. Arvostelu harmittaa Mervi Sarimoa, sillä maksulla kerättävät rahat menevät hyvään tarkoitukseen – rikoksen uhrien hyödyksi.

– Rikoksentekijöiltä perittävän maksun tarkoituksena on vahvistaa valtion rahoitusta rikoksen uhrien tukipalveluihin. Maksulla kerätyistä varoista on arvioitu kertyvän tuottoa uhrien tukipalveluihin käytettäväksi noin 4,5 miljoonaa euroa vuodessa, Sarimo kertoo.

Rahoitusta annetaan muun muassa Rikosuhripäivystyksen toimintaan sekä uuteen lähisuhdeväkivallan uhrien tukipuhelimeen, Nollalinjaan. Sen perustaminen on vireillä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (THL).

– Olemme valinneet Nollalinjan palveluntuottajaksi Setlementti Tampere ry:n. Toiminta alkaa 19. joulukuuta, kertoo THL:n kehittämispäällikkö Helena Ewalds.

Nollalinja on palvelu, johon voi soittaa maksutta, luottamuksellisesti ja nimettömänä. Päivystävät kriisityön ammattilaiset antavat tukea, apua ja neuvontaa lähisuhdeväkivallan uhreille ja heidän läheisilleen.

Poliisi saa päättää sakoista

Joulukuun alussa uudistuu myös tuomioistuimen ulkopuolella tapahtuva rikosasioiden käsittely. Uudessa sakkomenettelyssä tietyissä tavallisissa rikosasioissa sakkoja ei viedä enää syyttäjän vahvistettavaksi, vaan päätöksenteko siirtyy poliisille. Sakon voi määrätä myös tulli- tai rajavartiomies.

Torstaista lähtien poliisi voi määrätä liikenteeseen liittyvästä rikkomuksesta tai näpistyksestä enintään 20 päiväsakon sakkorangaistuksen. Muissa tapauksissa rangaistus menee edelleen syyttäjän vahvistettavaksi.

Sakkomenettelyn käyttö edellyttää, että rikkomuksesta epäilty antaa menettelyyn suostumuksensa.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut