Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Metsäteollisuus: Metsähakkeen energiatuista luovuttava

Etujärjestön mukaan metsähakkeen saamat tuet vääristävät kilpailua uusiutuvan energian tuotannossa.

Hun metsähaketta poltetaan voimaloissa, sahojen pihoilla kasvavat puruvuoret. Arkistokuva. Agata Anttonen

Antti Autio / STT

Metsäteollisuuden mukaan metsähakkeella tuotetun sähkön saamat tuet vääristävät kilpailua uusiutuvan energian tuotannossa. Samaan aikaan kun metsähaketta poltetaan voimaloissa, sahojen pihoilla kasvavat puruvuoret.

Purua ja puunkuoria voidaan Metsäteollisuuden mukaan käyttää energianlähteinä täysin ilman tukia. Etujärjestö vaatii, että metsähakkeen nauttimista tuista on luovuttava.

– Meillä on päätettyjä investointeja niin, että puun käyttö lisääntyy 10 miljoonalla kuutiometrillä seuraavan kahden vuoden aikana. Sieltä tulee lisäkäytön myötä paljon lisää purua ja kuorta, eikä tarvita yhtään tukia. Meillä on selkeästi tarve polton tukien poistamiseksi, sanoo Metsäteollisuuden metsäjohtaja Tomi Salo.

Metsähaketta saadaan muun muassa hakkuutähteistä ja kannoista. Metsähakkeen saamien tukien tarkoitus on ollut lisätä uusiutuvan energian osuutta Suomessa.

Salon mukaan Suomi on kuitenkin onnistunut saavuttamaan uusiutuvan energian tavoitteensa kuusi vuotta etuajassa.

– Aika on ajanut metsähakkeen tukijärjestelmästä vahvasti ohi, hän painottaa.

Sellutehdasinvestoinnit vaikuttavat myös mekaaniseen metsäteollisuuteen, koska kuitupuun ohella käsiin jää sahojen tarvitsemia tukkeja.

Salon mukaan kestävä kasvu on saavutettavissa vain niin, että sekä kuiduttava teollisuus että mekaaninen puunjalostus kasvavat.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut