Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Ooppera-arvio: Uusi tulkinta päivittää Lentävän hollantilaisen

Johan Reuter (keskellä) lauloi hollantilaisen roolin. Heikki Tuuli

Harri Kuusisaari

Lentävä hollantilainen

Lentävä hollantilainen on ongelmallisimpia Richard Wagnerin oopperoista: miten tarina meriä kiertämään kirotusta miehestä ja hänet uhrautuvalla rakkaudellaan pelastavasta Sentasta tulisi tulkita validisti? Sadun naiivius ja sovinismi ovat koko ajan olan takana.

Kansallisooppera onnistuu nappiin oopperan uudelleen päivityksessään. Kasper Holtenin ohjauksessa Hollantilainen on elämän myrskyissä seilaava ja irrallisuutta tunteva nykytaiteilija, Senta häntä ihaileva taideopiskelija ja isä Daland rikas taiteenkerääjä.

Alkupuolella tulkinta vaatii katsojalta diiliä, tekstin ja näyttämötoiminnan välisen ristiriidan hyväksymistä. On otettava konkreettiset asiat symbolisina. Musiikissa ja tekstissä alati läsnä oleva myrskyävä meri kuvastaa niin taidemarkkinoiden kuin luovan mielen sisäisiä myrskyjä.

Kyllähän se käy, mutta ei ihan vailla kuoppia logiikassa.

Loppupuolella johdonmukaisuus löytyy yhä paremmin, kun päästään kahden taiteilijasielun kohtaamisiin, toistensa taiteessa heijastamiseen ja painajaisiin. Henkilöpsykologia ja draaman yhteys musiikkiin tarkentuvat, ja teosta alkaa todella katsoa uusin silmin.

Lunastuksen Holten on kääntänyt nykypäivän tasa-arvoa vastaavaksi: Senta ei uhraudu, vaan Hollantilainen ampuu itsensä, mutta Sentan rakkaus jää. Vuotta myöhemmin taidenäyttelyssä hän liikuttuu Hollantilaisen videosta, ja Erik-sulhanen parka jää yhä sivuun kukkapuskineen.

Ei tämä nyt neronleimaus ollut, mutta se kiteyttää tulkinnan yhden teeman: digitaalisessa lumeessa tai taiteen metamaailmassa elämisen. Senta räplää koko ajan kännykkäänsä ja kuvaa itseään ja Hollantilaista, videoiden pyöriessä seinillä.

Hauskoja ja oivaltavia ratkaisuja riittää. Hollantilainen ja Daland tekevät kauppojaan viskin voimin. Sentasta paljastuu Jackson Pollock -tyyppinen maalari, joka roiskii värejä ja heittäytyy niiden päälle. Merimiesten juhlat aavelaivan miehistöineen kääntyvät Hollantilaisen painajaisiksi: alussa nähtävät prostituoidut ja muut hyökkäävät naamiohaamuina.

Esityksen trillerimäiset ainekset ja hyvin kokonaisuuteen nivoutuva valaistus ja video-osuus pitivät hyppysissään. Philip Fürhoferin lavastus perustuu kiertonäyttämöllä pyöriviin seinämiin, jotka luovat peilien avulla jatkuvasti muuttuvia tiloja.

Teos sai ensiluokkaisen tulkinnan. Johan Reuter ei tehnyt Hollantilaisesta mitään myyttistä aavetta vaan nykyaikaisen, viriketulvan riivaaman ihmisen. Hänen baritoninsa jylisi komeasti.

Yhtä upea oli Camilla Nylundin Senta, voimakas nuori nainen, joka seuraa taiteellista visiotaan. Nylund lauloi kautta illan kirkkaasti, uljaasti ja vivahteikkaasti.

Gregory Franckin bisnes-Daland, Christian Juslinin säälittävä Erik, Sari Nordqvistin keramiikkaopettaja Mary ja Tuomas Katajalan perämies täydensivät kaartin.

Kapellimestari John Fiore antoi hyvin soittaneen orkesterin myrskytä koko voimassaan.

Richard Wagner: Lentävä hollantilainen. Ohjaus Kasper Holten, musiikinjohto John Fiore. Rooleissa mm. Johan Reuter, Camilla Nylund, Gregory Frank.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut