Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Aasiassa lääkärit turvautuvat usein kiertoilmauksiin

Potilaita suojellaan järkytyksiltä

Potilaan ja hoidonantajan välisen vuorovaikutuksen merkitys nostettiin länsimaissa pöydälle 1970-luvun lopulla. Tasa-arvoisen suhteen lisäksi puhuttiin potilaan oikeuksista saada tietoa tilanteestaan. Aasiassa hoitokulttuuri on ollut toisenlaista.

– Länsimaissa on nykyään tavallista, että asiakkaat haluavat saada paljon tietoa terveydentilastaan. He haluavat myös neuvotella itseään koskevista asioista ammattilaisten kanssa, tiivistää puheviestinnän väitöskirjatutkija Sari Knaapi-Junnila Tampereen yliopistosta.

Asiakkaan ja ammattilaisen suhde on muuttumassa myös Aasiassa. Tutkijan mukaan eroja länteen kuitenkin vielä löytyy. Aasian kulttuuriin esimerkiksi kuuluu, että lääkärit suojelevat potilaita järkytyksiltä käyttämällä kiertoilmauksia ja jättämällä asioita kokonaan kertomatta.

– Siksi esimerkiksi syöpädiagnoosi on saatettu kertoa varovasti potilaan perheelle, mutta ei lainkaan potilaalle itselleen.

Nykyisin Aasiassakin ihmiset haluavat saada omasta terveydestään enemmän tietoa, vaikka sitten huonoakin. Tiedonsaanti on alettu ymmärtää potilaan oikeudeksi.

– Viime vuosina siellä onkin alettu kaivata opastusta siihen, kuinka lääkäri voisi kertoa totuuden avoimemmin mutta silti hienovaraisesti. Terveydenhuollon ammattilaisilta odotetaan tukea tunteiden hallintaan, jotta sekä potilaan että perheenjäsenten kasvot säilyvät.

Länsimaissa kannatetaan nykyisin jo laajasti terveysammattilaisen ja asiakkaan tasa-arvoista yhteistyötä. Knaapi-Junnilan mukaan kuitenkin asenteiden ja ajattelutapojen muutos on edelleen kesken.

– Parhaimmillaan asiantuntija voi tarjota asiakkaalle konkreettisen avun lisäksi tietoja, neuvoja ja tukea tiedonkäsittelyyn. Hän voi myös viestittää läsnäoloa, empaattista kuuntelua ja kannustusta.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut