Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.
Alkoholin myynti kasvoi - syyksi epäillään kauppojen uusia aukioloaikoja
EHYT pelkää, että alkoholilain uudistus parantaa alkoholin saatavuutta lisää.
Kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen lisäsi alkoholin myyntiä, katsoo Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry.
Kauppojen aukioloajat vapautettiin kuluvan vuoden alusta. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran mukaan alkoholijuomien myynti kasvoi tammi–kesäkuussa kahdella prosentilla (sataprosenttiseksi alkoholiksi muunnettuna) vuotta aiemmasta. Siiderin vähittäismyynti kasvoi 3,9 ja oluen 3,6 prosenttia.
– Suomessa alkoholin kulutus on laskenut useana perättäisenä vuonna. Kauppojen aukioloaikojen vapautuessa alkoholin saatavuus lisääntyi ja pelkona oli, että tämä nostaa alkoholinkulutusta. Nyt julkaistu puolivuosiraportti osoittaa tämän suuntaista kehitystä tapahtuneen, sanoo EHYT ry:n toiminnanjohtaja Kristiina Hannula.
EHYT pelkää, että alkoholin saatavuus paranee Suomessa jälleen, jos hallituspuolueiden eduskuntaryhmien linjaus alkoholilain kokonaisuudistuksesta toteutuu. Linjauksen mukaan kaupoissa myytävien tuotteiden alkoholiprosentti nostettaisiin 4,7 prosentista 5,5 prosenttiin ja valmistustaparajoitteesta luovuttaisiin.
– Tuore tilasto on selkeä osoitus siitä, että jos alkoholilakiin tehdään nyt esitettyjä muutoksia, kulutus nousee. Samalla kustannukset niin sosiaali- kuin terveysmenoissa kasvavat. Nyt vaikuttaa siltä, että uudistuksessa ollaan menossa teollisuuden ja kaupan ehdoilla pohtimatta kansanterveydellisiä näkökulmia.
