Halla-aho ottaisi mallia Norjasta, Tanskasta ja Itävallasta.
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho haluaa Suomeen hätätilapykälät tukkimaan maahan pyrkimistä.
Halla-ahon mukaan Suomi luo itselleen taloudellisia, sosiaalisia ja poliittisia ongelmia päästämällä maahan suuren määrän ihmisiä, jotka eivät hänen mukaansa koskaan integroidu millään mielekkäällä mittarilla suomalaiseen yhteiskuntaan.
Halla-aho ottaisi mallia Norjasta, Tanskasta ja Itävallasta, jotka ovat tiukentaneet tai tiukentamassa lainsäädäntöään.
Tällöin olisi mahdollista käännyttää toisesta EU-maasta saapuvia turvapaikanhakijoita.
– Sanomattakin on selvää, että juuri tällaista mahdollisuutta Suomi olisi tarvinnut viime syksynä Ruotsin vastaisella rajallaan, Halla-aho sanoo. Hän esiintyi tänään perussuomalaisten tilaisuudessa Helsingissä.
Halla-aho ennakoi ongelmia, mikäli Tanska ja Ruotsi marraskuussa lopettavat henkilöliikenteen kontrollin rajoillaan. Tällöin viimevuotinen tilanne voi toistua Torniossa.
Hän kannustaa Suomen kannalta haitallisen maahanmuuton määrän saamista mahdollisimman pieneksi.
– Mikään maa ei kilpaile sillä, kuka saa eniten turvapaikanhakijoita. Kaikki pyrkivät tekemään itsensä mahdollisimman vähän houkuttelevaksi tällaisille tulijoille tismalleen samasta syystä.
Halla-ahon mukaan Itävallan, Norjan ja Tanskan tapauksessa tällainen "hätäjarrumenettely" tarkoittaisi, että maa määrittelee etukäteen, kuinka paljon ihmisiä se pystyy tiettynä aikana ottamaan vastaan.
– Kun tämä määrä ylittyy rajoilla, varsinkin toisesta EU-maasta tai turvallisesta maasta tulevat ihmiset pysäytetään rajalle.