Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Tutkimus: Osa etuusleikkausten säästöistä menoeräksi toimeentulotukeen

Tutkimuksessa kerrotaan, että pienituloiset menettäisivät leikkauksissa eniten.

Tutkimus on osa Eriarvoisuuden torjuminen niukkuuden aikana -tutkimushanketta. Hyvärinen Suvi

STT

Juha Sipilän (kesk.) hallituksen suunnittelemat sosiaalietuuksien leikkaukset johtaisivat toimeentulotuen menojen kasvamiseen, sanoo Kelan tutkijan Elina Aholan tekemä tutkimus.

Tutkimuksessa kerrotaan, että pienituloiset menettäisivät leikkauksissa eniten. Kaikista kotitalouksista 97 prosenttia menettäisi enimmillään sata euroa vuodessa. Joka kolmannen kotitalouden tuloja etuusleikkaukset eivät muuttaisi lainkaan.

Vuoden 2017 budjettiehdotuksessa suunnitellaan 0,85 prosentin leikkauksia tiettyihin sosiaalietuuksiin, kuten työmarkkinatukeen, peruspäivärahaan, kotihoidon tukeen ja takuueläkkeeseen.

Tutkimus on osa Eriarvoisuuden torjuminen niukkuuden aikana -tutkimushanketta. Siinä ovat mukana Kela, yliopistoja sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut