Nokian Neulomo palauttaa tuotantoa Suomeen

Aikuisten Nokialla ompelemia vaatteita.

Mia Rouvinen

Nokian Neulomo osti heinäkuussa Nansolta Nokian tehtaan trikootuotannon ja vaatevalmistuksen. Tehtaassa valmistetaan Nanson vaatteita vielä vuoden loppuun, mutta Neulomon oma naistenvaatemallisto on jo ennakkomyynnissä. Lokakuussa mallisto tulee myyntiin Prismoihin.

Tuotantoaan käynnistävä yritys tekee alihankintaa esimerkiksi Varustelekalle, jolla on testattavanaan ensimmäinen puupohjaisesta kuidusta valmistettu tuote-erä.

Uhkarohkean kuuloisen yrityksen taustalla on kuusi osakasta, joista osalla on kytköksiä verkkokauppa-alusta Weecosiin ja kahteen vaatetusalan yritykseen, Papu Designiin ja Tauko Designiin.

– Ala on synkkä, mutta hyviäkin tarinoita on. Esimerkiksi lastenvaatteita valmistava Papu Design on kolminkertaistanut liikevaihtonsa nyt jo kolmena peräkkäisenä vuotena, Nokian Neulomon toimitusjohtaja Vesa Moisio huomauttaa.

Vaikka moni kuluttaja valitsee vaatteensa hinnan perusteella, on myös niitä, joiden valintoja ohjaavat muutkin tekijät. Yhä useampi on kiinnostunut siitä, millaisissa oloissa ja millaisin kemikaalein vaate on valmistettu. Näihin kysymyksiin Nokian Neulomo pystyy vastaamaan.

– Ostamme vain langat maailmalta. Kumppanimme Orivedellä neuloo langoista raakaneuloksen, joka värjätään, painetaan, viimeistellään ja ommellaan valmiiksi vaatteiksi täällä Nokialla. Kaiken valmistuksen edellytys on myrkyttömyys, Vesa Moisio sanoo.

Lue lisää Sunnuntaisuomalaisesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.