Tangokuninkuus ratkeaa tänä iltana Seinäjoella

Tuomarit pitävät tangokilpailijoita melko tasaväkisinä.

Vuosi sitten tangokuninkaaksi kruunattiin Aki Samuli ja tangokuningattareksi kruunattu Susanna Heikki. Timo Aalto / Lehtikuva

Liisa Kujala / STT

Tangokuninkaallisten arvonimistä käydään kova kisa, sillä tuomareiden mukaan kilpailijat ovat paitsi korkeatasoisia myös melko tasaväkisiä. Tuomariston puheenjohtaja Martti Haapamäki arvioi, että tasavertaisuus on ehkä jopa tämän vuoden erityispiirre.

– Varmaan suurin ongelma meillä on siinä, että kaikki tuntuvat jollakin tavalla niin hyviltä kilpailijoilta, että millä sieltä osaa valita jatkoon menijöitä, Haapamäki sanoo.

Tuomaristoon kuuluva estraditaiteilija Helena Lindgren muistuttaa, että osaamisen lisäksi tärkeää on myös voiton nälkä.

– Eilen painotimme laulajille sellaista asiaa, että tiedämme, että he ovat kaikki hyviä ja loistavia laulajia. Tänään katsotaan, kenellä on kyky sietää hermopainetta ja kuka saa luotua maagisen suorituksen. Odotamme todella heiltä sitä syttymistä, Lindgren kertoo.

Tangokuningas valitaan Seinäjoella tänään illalla. Tangokuningatar valitaan lauantai-iltana.

Tuomaristo arvioi eri kriteerillä kuin yleisö

Vaikka tuomariston mukaan lopputulos on vielä auki, ehti yleisö valita suosikkinsa jo eilen illalla. Kuningassuosikiksi äänestettiin Benjamin Enroth ja kuningatarsuosikiksi Erika Vikman.

Säveltäjä-tuottaja Esa Nieminen kuitenkin huomauttaa, että ammattituomariston näkemykset voivat hyvinkin poiketa yleisön mielipiteistä.

– Jos joku laulaa falskisti, me kuulemme se. Meidän on pakko antaa sen vaikuttaa meidän arvioihimme. Kuitenkin yleisesti ottaen alle 10 prosenttia Suomen väestöstä kuulee epäpuhtaat äänet, Nieminen sanoo.

Vireen lisäksi tuomarit huomioivat esimerkiksi mahdolliset puhe- ja lausumisviat. Samoin punnitaan kokelaiden soveltuvuutta musiikkibisnekseen ja julkisuuteen.

– Tuomaristoon kuuluva muusikko-mentalisti Noora Karma korostaa laulutaidon ohella esiintymistaitoa. Hänen mukaansa kokonaisuus ratkaisee. Siihen vaikuttaa myös persoonallisuus, johon tuomarit ovat perehtyneet esimerkiksi ehdokkaita haastattelemalla.

Alueraadit päättävät superfinalisteista

Varsinaisen tuomariston ohella tangokuninkaallisten valintaan vaikuttavat tänä vuonna alueraadit, joita toimii Oulussa, Kuopiossa, Helsingissä, Turussa, Seinäjoella ja Tampereella. Raadit valitsevat toiselle kierrokselle selvinneistä finalisteista kaksi kilpailijaa superfinaaliin, jossa voittaja valitaan.

Tuomariston puheenjohtaja Haapamäki pitää alueraateja mielenkiintoisena lisänä kilpailuun. Toisaalta hänen mielestään raadit voisivat tutustua kilpailijoihin enemmän kuin vain kisasuorituksen verran.

– Meillä on selkeästi laajempi näkemys tästä itse henkilöstä, Haapamäki sanoo.

Toisaalta hän uskoo, että jokaisen mielipiteet muotoutuvat kilpailun kuluessa.

– Yleisöhän sen sitten loppujen lopuksi päättää, että kenestä tulee se megatähti, Helena Lindgren korostaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.