Pienpanimo-oluiden myynti selvässä kasvussa

Pienpanimotuotteiden myynti kasvoi viime vuonna lähes 40 prosenttia.

Panimot päättävät tarjoamistaan tuotteista itse ja asettavat niille kuluttajahinnan. Hanna Marjanen

Outi Laatikainen

Pienpanimo-oluiden myynti kasvaa vahvasti, kertoo Alko.

Pienpanimotuotteiden myynti kasvoi Alkossa viime vuonna lähes 40 prosenttia. Niiden myynti vastasi kuutta prosenttia oluiden kokonaismyynnistä. Tarjolla oli 122 kotimaista pienpanimo-olutta 29 pienpanimolta. Ne edustivat yli 20 prosenttia noin 540 oluen kokonaisvalikoimasta.

– Ennustamme oluiden kysynnän ja tarjonnan kasvavan edelleen. Uskon, että saamme valikoimiimme vähintään 50 uutta kotimaista pienpanimo-olutta tämän vuoden loppuun mennessä, kertoo tuoteryhmäpäällikkö Mika Kauppinen Alkosta.

Pienpanimoiden tuotantoa ei aina riitä kaikkiin Alkon myymälöihin. Kun kyse on paikallisesti saatavista tuotteista, panimot voivat valita yhdestä kymmeneen Alkoa, joihin haluavat tuotteitaan toimittaa. Panimot päättävät tarjoamistaan tuotteista itse ja asettavat niille kuluttajahinnan. Alko tarkistaa tuotteiden laadun aistinvaraisesti ja kemiallisesti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.