Yli puolet taloyhtiöistä korjauspuuhissa – tuttu kohde ykkösenä

Taloyhtiöissä korjataan tänä vuonna yleisimmin vesi- ja viemäriputkistoja.

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen on edelleen hienoisessa kasvussa. Jaana Kautto

Outi Laatikainen

Yli puolet taloyhtiöistä suunnittelee tai toteuttaa korjausrakentamista tänä vuonna, kertoo Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometri.

Barometrin mukaan korjausrakentaminen on edelleen hienoisessa kasvussa. Sen odotetaan kasvavan tänä vuonna pääkaupunkiseudulla, muualla Etelä-Suomessa ja Länsi-Suomessa. Itä-Suomessa odotetaan hienoista supistumista. 30 prosenttia taloyhtiöistä arvioi korjausrakentamisensa kasvavan kuluvana vuonna ja saman verran odottaa sen vähenevän. Taloustilanne vaikuttaa näkymiin kielteisesti.

Yleisimmin taloyhtiöissä korjataan tänä vuonna vesi- ja viemäriputkistoja. Niihin liittyviä hankkeita on yli kymmenellä prosentilla taloyhtiöistä. Seuraavaksi eniten korjataan piharakenteita ja salaojia, märkätiloja ja julkisivuja. Kerrostaloyhtiöissä painottuvat putkistot oheistöineen ja rivitaloyhtiöissä piharakenteet ja rakennusten ulkorakenteet.

Yli 30 prosenttia taloyhtiöistä ilmoitti, että seuraavan viiden vuoden kuluessa pitäisi korjata ja ylläpitää piharakenteita. Noin neljännes mainitsi julkisivut, ikkunat ja ovet sekä vesikaton. Kerrostaloyhtiöistä lähes joka neljäs suunnittelee parvekekorjauksia.

Yli puolet taloyhtiöistä saneeraa ensisijaisesti pankkilainan avulla ja noin neljännes etukäteen kerätyillä rahoilla. 42 prosenttia vastaajista ilmoitti, että hankkeisiin varaudutaan yleensä etukäteen keräämällä varoja. Taloyhtiöiden mahdollisuudet saada lainaa ovat pysyneet pääosin ennallaan. Lainojen marginaalien keskiarvo on kutistunut yhä.

Alustavat näkymät ensi vuodelle ovat viime kevään tapaan varovaiset. Ainoastaan pääkaupunkiseudulla odotetaan hienoista kasvua.

Korjausrakentamisbarometri tavoitti keväällä 2 021 vastaajaa. Heistä 1 484 oli asunto-osakeyhtiöiden hallituksen edustajia, 321 isännöitsijätehtävissä toimivia ja 216 muita taloyhtiöiden edustajia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.