Jonas Hassen Khemiri
Kaikki se mitä en muista
Suom. Tarja Lipponen. Johnny Kniga 2016. 290 s.
Ruotsalaisen Jonas Hassen Khemirin viime vuoden August-palkitun romaanin lukee vaivattomammin kuin kirjoittaa siitä, mistä kirja kertoo. Miksi?
Tarina on taitavasti punottu, sujuvasti kirjoitettu ja koukuttava lukukokemus. Samalla romaani hyödyntää niin monia kerronnan keinoja ja avaa vielä laajemman tulkintojen maailman, että kirjasta kirjoittaminen tuntuu epäoikeudenmukaiselta.
Sattumoisin Kaikki se mitä en muista on kirja kirjan kirjoittamisesta. Metafiktiossa nimetön kirjailija työstää kirjaa auto-onnettomuudessa menehtyneen Samuelin elämästä ja kuolemasta. Hän haastattelee kuolleen äitiä, ystäviä Vandadia ja Pantteria sekä tyttöystävää Laidea.
Kirja rakentuu lyhyiden haastatteluotteiden tiiviinä punoksena. Pienistä palasista hahmottuu muotokuva poissaolevasta Samuelista, nuoresta ruotsalais-afrikkalaisesta luonnonlapsesta, joka kerää ”Kokemuspankkia” elämän himossaan. Samalla rakentuu ihmissuhdedraama, rakkaustarina, jännityskertomus, aikalaiskuva monikulttuurisesta Tukholmasta ja ruotsalaisen kansankodin muutoskivuista. Muun muassa.
Kolmiodraaman ulottuvuudessa Samuelin läheisyyttä kärkkyvät mustankipeä ja kireä tyttöystävä Laide ja roteva kämppäkaveri Vandad. Myös dekadentti taiteilijaystävätär Pantteri haluaa osansa Samuelista.
Khemiri ruokkii lukijaa ristiriitaisilla näkemyksillä. Hän kirjoittaa vaikuttavasti rakastumisesta – ja vielä vavahduttavammin erosta. Lopulta lukijan tehtäväksi jää päätellä, kuka valehtelee eniten.
Maahanmuuttajataustaiset henkilöt asettuvat luontevasti osaksi ruotsalaisen yhteiskunnan kuvausta. Samuel, Laide ja Vandad kokevat jokainen tavallaan toiseutta pikkuporvarillisessa Tukholmassa. Ajankuva kansankodin suvakkeineen ja ruotsidemokraatteineen on terävä ja moniulotteinen.
Romaanin koukku on Samuelin huono muisti. Myös hänen isoäitinsä haipuu dementiaan. Muistinmenetys toimii hienosti allegoriana ruotsalaisen yhteiskunnan, vuosisatojen eurooppalaisen suurvallan, nykytilasta. Ylevä historia romahtaa palavan tukholmalaishuvilan mukana.
Näytelmäkirjailijana Khemiri hallitsee klassisen draaman kaaren. Jännitys kohotetaan loppuun saakka, vaikka romaani etäännyttää lukijan toistuvasti kirjoitusprosessin kuvauksella.
Jos Khemirin romaani olisi kerronnan keinojen väitöstutkimus, arvosana olisi vähintään eximia. Se on atomikellon tarkkuudella tehty, välillä hapettomuuteen saakka.