Jyväskylän kaupunginteatteri: Elämänmeno

Kaupunginteatterin ohjelmisto palvelee tällä hetkellä monipuolisesti: musikaali viihdyttää hieman totutusta kiehtovammalla tavalla, Juhlista jaloin laihana tekstinä tarjoaa silti loistokkaita roolitöitä, Katoava maa on mykistävän lohdullinen yhteinen matka rauhaan, Ruokahissi tuo harvinaisen mahdollisuuden eläytyä jännittävään ennalta-arvaamattomuuteen.

Mutta pakko on sanoa: Pirkko Saision romaaniin perustuva epookki Elämänmeno on Kaisa Korhosen ohjaamana tämän teatterikauden tapaus. Tarina sodanjälkeisestä Suomesta yhden realistis-naturalistisesti kuvatun perheen näkökulmasta esitettynä ei petä, ei ainakaan esillepanoltaan.

Suurelle näyttämölle Kari Junnikkala on suunnitellut miljöön, joka Japo Granlundin hienojen valoratkaisujen turvin pystyy olemaan yhtä aikaa niin kerrostalo, Leningradin hotelli, stadin kaltsujen Linnanmäki kuin naistyövoimalla ankaraa työtä pyörittävä tehdaskin. Ja paljon muuta. Lavastus on moninaisuudessaan komeasti pursuava runsaudensarvi.

Heini Junkkaalan sekä Elina Snickerin dramaturgiset ratkaisut jättävät tilaa monille 1940–50-lukujen viitteille: Merja Levon riemastuttava puvustus yhtenä onnistuneena ratkaisuna tässä mainittakoon. Lasse Hirven musiikkimaailma on monipuolinen aina Pelastusarmeijan pyhäkoululaulusta Harmony Sisters -tyylisiin iskelmiin. Parasta on silti Matti Ekmanin haitari; se olisi yksin ollut riittävä.

Etenkin näytelmän alku on niin vilkas ja välähdyksenomainen kollaasi, että ainakin minä olin kateissa niinkin pitkään, että ehdin ajatella ikäviä. Tyylistä ei tiedä, onko nyt tulossa musikaali, revyy, komedia vai ensimmäisen kohtauksen väkevätunteinen kyyneldraama. Kun kaikki asettuu kohdalleen, katsoja rauhoittuu ja esityksen virta tempaa valloittavasti mukaansa.

Sekavuutta lisää sekin, ettei dramaturgia selvästi päätä, mitä tarinaa tässä monitasoisessa kertomuksessa seurataan: Eilan vai Marjan. Tv-sarjassa painopiste oli Eilan, ennakkoon annettiin ymmärtää, että nyt olisi vuorossa Marja.

Vain piirun verran dramaturgia on siirtänyt tarinankertojan katsetta nuoreen tyttöön Marjaan (Anne-Mari Alaspää), joka elää kuin tähti taivaalla ilman omaa rataa tai kuin pisara Nevan aalloissa määränpäätä vailla.

Anneli Karppinen pääsee vaivatta täyttämään näyttämön Niemisen Eilan varjojen ja murskattujen unelmien maailmalla.

Marjan elämässä on kolme vahvaa naista: kovapintainen, mutta omalla parhaalla kyvyllään perheensä eteen raatava työläisäiti Eila, tämän Rauha-sisko (Taina Reponen), jolla miehensä varallisuuden tähden on mahdollisuus olla omaa äitiä läsnäolevampi, sekä poliittisesti mutta ennen muuta sydämestä virittynyt kummitäti Lempi (Hanna Liinoja).

Marja kehittyy pikkutytöstä teiniyteen näiden naisten elämä kasvualustanaan. Jokainen heistä tarjoaa omaansa rakastamansa tytön elämän turvaamiseksi niukkuudesta ja sodan jalanjäljistä irti ponnistelevassa Helsingissä.

Kun Marja löytää biologisen isänsä (Jouni Innilä) kirjeen ja pääsee sen sekä kummitädin kertoman pohjalta piirtämään mieleensä tämän hahmon, elämäntuska syvenee samalla, kun se avaa Marjalle tien oman identiteetin rakentamiseen.

Tämän kehityksen kuvaaminen olisi vaatinut myös vaikean uskonnollisen hapuilun mukaanottoa näytelmään. Se on romaanissa olennainen osa Marjan eksistentiaalista kokoon kasvamista.

Kaisa Korhosen sydämellinen ote tarinaan näkyy muun muassa päättäväisenä henkilöohjauksena.

Maneereita on karsittu ja teatterimme niin tutut näyttelijät nähdään tuoreina viritelminä rooleissaan, joita muutamille riittää useampikin esityksen aikana.

Näytelmä on koko näyttelijä- ja avustajajoukon yhteistyön kypsyttämä mehukas hedelmä. Kaikki ovat onnistuneita omalla tärkeällä paikallaan – Jorma Böökin esittämä mitätön talkkarikin jää loppukohtauksessa hienosti puhuttelemaan ja saa näin dramaturgisen merkityksen mukanaololleen.

Esityksessä on kosolti tunteikkaita tiivistymiä, joissa rytmi rauhoittuu; on kiihdytyksiä, joissa kuvaus avautuu kolmeenkin todellisuuteen samanaikaisesti; on leikkauskohtia, joissa mennyt ja oleva paiskaavat onnistuneesti kättä. Siirtymät kohtauksesta toiseen ovat soljuvia kuin Nevan pyörteet, joita näytelmän kliimaksin lähestyessä tunteikkaasti katsellaan.

Elämänmeno on ajanvirtaa, jossa pieni ihminen sen kaikissa pyörteissä elää niin surujaan kuin ilojaan, tähyilee unelmiinsa, katsoo mennyttä kaipaus silmissään tai uuden alun toivo valonaan.

Keski-ikään ehtineet katsojat löytävät tarinasta omaa elämäänsä monista puhuttelevista elementeistä, nuorille se antaa väkevän kokemustiedon ajasta, johon heidän elämänsä juuret ovat tiukasti porautuneet.

Käsikirjoitus: Pirkko Saisio. Dramatisointi Jyväskylän kaupunginteatterille: Heini Junkkaala. Dramaturgi: Elina Snicker. Ohjaus: Kaisa Korhonen. Apulaisohjaus: Elina Lajunen. Lavastus: Kari Junnikkala. Puvut: Merja Levo. Koreografia: Ari Numminen.

Valot: Japo Granlund. Äänet: Mika Filpus. Musiikin suunnittelu: Lasse Hirvi. Kampaukset ja maskeeraus: Minttu Minkkinen, Suvi Taipale, Niina Mattola.

Rooleissa: Anne-Mari Alaspää, Anneli Karppinen, Hannu Lintukoski, Saara Jokiaho, Jukka-Pekka Mikkonen, Hanna Liinoja, Jouni Innilä, Taina Reponen, Hannu Hiltunen, Miikka Tuominen, Piia Mannisenmäki, Jouni Salo, Maija Andersson, Maritta Viitamäki, Joni Leponiemi, Jorma Böök, Matti Ekman, Roosa Karhunen.

Lue lisää aiheesta

Mainos: RTV Jyväskylä

Mainos: Keskisuomalainen

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut