Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Onneli ja Anneli – parhaat kaverit oikeassakin elämässä

Monen lapsen kotileikeissä leikittiin Onnelia ja Annelia sen jälkeen, kun Saara Cantellin ohjaama elokuva omassa talossa asuvista kaveruksista viime vuonna ilmestyi. Elokuva keräsi 180 000 katsojaa.

Jatkoa seuraa 9. lokakuuta, kun Onnelin ja Annelin talvi tulee ensi-iltaan.

Päärooleja näyttelevät, nyt 11-vuotiaat Aava Merikanto (Onneli) ja Lilja Lehto (Anneli) tekisivät riemusta hihkuen vielä kolmannen elokuvan. Käsikirjoitus onkin jo valmisteilla.

Nyt valmistuneessa elokuvassa on sekä fantasiaa että ajankohtaisuuden tuntua. Onnelin ja Annelin kotiin tupsahtaa pikkuruinen Vaaksanheimon perhe, joka tarvitsee apua, kun heidän oma kotinsa jäi jyrän alle.