Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Yrityksen kannattavuus stressaa liki puolta naisyrittäjistä

Naisyrittäjien keskimääräinen työviikon pituus on 48 tuntia. Monella on ongelmia jaksamisensa kanssa. Kautto Jaana

Jaana Siljamäki

Naisyrittäjille tehdyn kyselyn mukaan liki puolet stressaa viikottain yrityksensä kannattavuutta. Neljännes vastaajista kärsii päivittäin vähintään kahden tunnin univajeesta. Lisäksi joka viides tuntee lähes päivittäin unettomuusoireita.

Työterveyslaitoksen kyselyyn vastasi 69 naisyrittäjää Pohjois-Pohjanmaalta. Vastaajista neljä kymmenestä tekee pitkiä päiviä eli yli 50 tuntia viikossa.

Lisäksi Ilmarinen ja Suomen Naisyrittäjät toteuttivat oman tutkimuksen naisyrittäjien arjesta ja jaksamisesta. Siihen vastasi 268 naisyrittäjää lähinnä Länsi- ja Etelä-Suomesta. Tulokset ovat samansuuntaisia: 27 prosenttia arvioi huonoksi jaksamisensa ja noin viidennes myös terveytensä. Pääosin naisyrittäjät kuitenkin jaksoivat hyvin ja valtaosa (73 prosenttia) arvioi selviävänsä työn vaatimuksista hyvin.

Työterveyslaitoksen kyselyssä merkillepantavaa on myös se, että vain vajaalla puolella vastaajista on yritykselleen liiketoimintasuunnitelma tai budjetti.

Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija Anne Salmi huomauttaa tiedotteessa, että tieto yrityksen tilanteesta voisi selkiyttää asioita ja auttaa nukkumaankin paremmin.

Toisaalta suuri osa vastaajista on inspiroitunut työstään myös Työterveyslaitoksen kyselyn mukaan.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut