Kuljetusalan liitot päättävät tukitoimista maanantaina

STT

Kuljetusalan liittojen on määrä päättää maanantaina toimista, joihin ne ryhtyvät tukeakseen Postin työntekijöitä. Posti- ja logistiikka-alan unionilta PAUlta odotetaan tukipyyntöä kuljetusliitoille iltapäivän aikana.

Suomen Merimies-Unionin puheenjohtaja Simo Zitting pitää aivan selvänä, että PAUn mahdolliseen tukipyyntöön vastataan myöntävästi. Mitä tukitoimet konkreettisesti ovat, päätetään Zittingin mukaan maanantaina.

– Toimet tulevat olemaan niin mittavia, että kaikki kantavat kortensa kekoon.

– Olisi valitettavaa, jos valtionyhtiön toimien takia koko Suomi joutuisi kärsimään, Zitting sanoo.

Työntekijöitä edustava PAU ja Palvelualojen työnantajat eivät ole onnistuneet sopimaan uudesta työehtosopimuksesta. Postin mukaan varaa entisenlaisiin työehtoihin ei enää ole, koska postiala on niin suuressa murroksessa.

Zittingin mukaan työntekijöitä ei saa laittaa kärsimään yrityksen johdon tekemistä virheistä. Zitting kritisoi myös omistajaohjausasioista vastaavaa pääministeri Juha Sipilää (kesk.).

– Onko tässä yritysjohtaja Sipilä ajamassa taustalla omaa agendaansa läpi. Tämä on käsittämätön tilanne, eikä sitä voi katsoa sivusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut