Sipilä hallituskriisistä: Näyttää huonolta – kyse on luottamuksesta

Sipilä poistumassa perussuomalaisten ryhmäkokouksesta. Ulander Markku / Lehtikuva

STT

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan edellytykset ratkaista hallituskriisi näyttävät aika huonoilta. Sipilän mukaan kyse on luottamuksesta, ei sote-alueiden määrästä.

Sipilä kiistää julkisuudessa liikkuneet tiedot, joiden mukaan sote-asiassa olisi tehty 15 alueen konkreettinen kompromissiesitys. Sipilä kertoo käyneensä tänään eduskuntaryhmissä keskustelemassa, mikä on liikkumavara.

– Toistaiseksi ei ole sellaista pohjaa, jonka pohjalta voisin tehdä minkäänlaista kompromissiesitystä, hän sanoi.

Myös perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo, ettei mitään kompromissiesitystä ole olemassa.

Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb puolestaan sanoo, että monenlaista esitystä on ollut ilmassa. Hän ei kuitenkaan ota kantaa alueiden määriin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.