Virkamiehet ymmällään: Miksi valtion asuntolainatappiot pienenevät?

Valtion pankeille maksamat asuntolainojen takauskorvaukset ovat laskeneet jo kaksi vuotta peräkkäin. Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana. Timo Filpus

Matti Pietiläinen

Valtio on joutunut maksamaan asuntolainojen takauksista koituneita korvauksia pankeille selvästi odotettua vähemmän kahden viime vuoden aikana. Vuonna 2009 alkanut takaustappioiden kasvu taittui ja kääntyi selvään laskuun vuonna 2013.

­– Epäloogista suhteessa siihen, että talouden tila on Suomessa ollut huono. Ajatellaan, että näiden pitäisi korreloida taloustilanteeseen, Valtiokonttorin apulaisjohtaja Sakari Lehtiö ihmettelee.

Valtiokonttori vastaa takauskorvaushakemusten käsittelystä ja korvausten maksamisesta pankeille. Takauskorvaus lankeaa valtion maksettavaksi, jos asunnon realisointihinnalla ei pystytä kattamaan pankin lainasaatavia.

Selvää syytä korvausmaksujen pienenemiselle ei löydy myöskään ympäristöministeriöstä, jonka vastuulla asuntolainojen valtiontakaukset ovat.

­– Ei ole tapahtunut mitään, minkä pitäisi tätä tilannetta parantaa. Asuntojen hinnat ovat jollain alueella kääntyneet laskuun, korkotaso on ollut jo matala eikä ole muuttunut ja työttömyys on nousussa. Luvut ovat sitä vastaan, mitä voisi odottaa, toteaa rahoitusylitarkastaja Timo Tähtinen, joka seuraa ympäristöministeriössä asunto- ja rakennusmarkkinoita.

Hän arvelee, että taustalla voi olla pankkien lisääntynyt kärsivällisyys asiakkaiden lainanhoito-ongelmissa.

Liiketoiminta-alueen johtaja Jussi Huttunen OP-ryhmästä puolestaan toteaa, ettei vaihtelusta voi vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä, koska korvausmäärät ovat niin pieniä.

Takauskorvauksia tuli maksuun vuonna 2012 yli 600 000 euroa. Ne pienenivät todellisuudessa vuonna 2013 reiluun 500 000 euroon ja viime vuonna noin 400 000 euroon.

­– Korvaushakemusten määrä kertoo jo sen, että jostain syystä määrä on kääntynyt laskuun, Sakari Lehtiö toteaa vuoden 2014 tilanteesta.

Pelkästään lukujen valossa valtion maksamien takauskorvausten määrä nousi vuonna 2009 lähelle 500 000 euroa ja kohosi lopulta vuonna 2013 yli 700 000 euroon. Ennakkotietojen mukaan valtio olisi maksanut takauskorvauksia rahoituslaitoksille viime vuonna enää 180 000 euroa.

Asuntolainojen valtionta­kausten hoito keskitettiin Valtiokonttorille vuoden 2014 alussa, joten Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksessa ARA:ssa hoidettiin heidän kontollaan olleet takauskorvaushakemukset poikkeuksellisen ripeästi vuonna 2013. Sen vuoksi takauskorvauksista kohdistui noin 200 000 euroa ylimääräistä vuodelle 2013. Normaalilla tahdilla ne olisivat kirjautuneet vasta vuodelle 2014.

Valtion asuntolainojen takauskanta on kaikkiaan yli 2 miljardia euroa. Valtio on perinyt 18 vuoden aikana jo 137 miljoonaa euroa takausmaksuja lainojen ottajilta. Kahtena viime vuotenakin valtiolle kertyi takausmaksuja 12 miljoonaa, vaikka asuntokauppa hyytyi jo toissa vuonna ja jämähti entisestään viime vuonna.

Asuntolainojen takausmaksut ohjautuvat Valtion asuntorahastolle, jonka varoista maksetaan ARA:n hyväksymien korkotukilainojen tukia sekä asuntotuotantoa edistäviä avustuksia.

 

Tästä on kyse

Valtiontakauksen saa jokainen, kun tietyt ehdot täyttyvät

Valtiontakaus myönnetään omistusasuntolainalle pankissa lainapäätöksen yhteydessä. Valtiontakausta ei haeta erikseen eikä sille ole tulo- tai varallisuusrajoja.

Valtiontakauksen voi saada yksityishenkilö, joka ostaa asunnosta vähintään 50 prosenttia. Valtiontakauksen edellytyksenä on myös, että asunto tulee henkilön tai hänen perheensä vakituiseksi asunnoksi.

Takauksesta peritään maksu, joka on 2,5 prosenttia takauksen määrästä. ASP-korkotukilainasta ei peritä takausmaksua.

Valtion takaaman asuntolainan määrä voi olla enintään 85 prosenttia asunnon hinnasta. Valtiontakauksen osuus on enintään 20 prosenttia omistusasuntolainasta, kuitenkin enintään 50 000 euroa asuntoa kohden.

ASP-järjestelmän avulla hankitun asunnon lainoituksessa valtion takaama lainamäärä voi olla 90 prosenttia asunnon hinnasta ja valtiontakauksen osuus enintään 25 prosenttia lainasta.

Lähde: Valtiokonttori

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut