Tänään on huonon onnen päivä – vai onko sittenkään?

Monista kerrostaloista kerros 13 puuttuu tyystin. Vaan kuinka moni onkaan kokenut suoranaista epäonnea jonottaessaan esimerkiksi kaupan kalatiskille numerolla 13? Horelli Mika

Eriikka Hienola

Vakuutusyhtiö If kumoaa nyt ennakko-odotukset siitä, että perjantai 13. olisi jotenkin huonon onnen päivä.

Jo vain: vahinkotilastoissa perjantai 13. päivä on vuorokausi siinä missä muutkin.

– Toki, jos esimerkiksi myrskytuuli tai huono keli sattuu juuri tuolle päivälle, vahinkoja tapahtuu enemmän. Mutta näin tietysti tapahtuu aina, jos sää pääsee yllättämään, Ifin vahingontorjuntapäällikkö Niko Satto sanoo.

If on listannut asioita, joita ihmiset pelkäävät 13. päivä perjantaina eli epäonnenpäivänä. Näitä ovat muiden muassa lentokoneen putoaminen, banaaninkuoreen liukastuminen kadulla, tikkaiden alta kulkeminen, mustat kissat, numero 13 ja sen aiheuttama epäonni ja sateenvarjon avaaminen sisätiloissa. Eli kaikki perinteiset uskomuksiin liittyvät epäonnen merkit.

Mutta samalla If listaa myös asioita, joita todella 13. päivä perjantaina tapahtuu – ja joita tapahtuu minä tahansa päivänä: turistit kolaroivat skoottereilla etelän lomakohteissa ilman kypärää, palovaroitin ei toimi, koska ainoastaan varoittimen paristo on testattu ja polkupyörä varastetaan. Lisäksi vakuutusyhtiöitä kuormittavat vesivahingot, tulipalot, autokolarit ja erilaiset tapaturmat kotona, joihin olisi mahdollista varautua etukäteen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut