Ulp! Huomenna se koittaa – Epäonnen perjantai on ilmiönä uusi

STT

Myytti kuun 13. päivään osuvasta perjantaista epäonnen päivänä on yleisesti tunnettu Suomessa. Asiaa selvittäneen Ruotsinkielisen kulttuurin seuran SLS:n mukaan ilmiö on kuitenkin suhteellisen uusi.

– Kyseessä ei ole mikään vanha kansanuskomus, sanoo SLS:n arkistonhoitoja Carola Ekrem.

Vuonna 2011 tehdyssä SLS:n kyselyssä puolet vastaajista yhdisti päivän epäonneen, vaikka useimmat pitivät pelkojaan järjenvastaisina. Noin 400 suomenruotsalaisen vastaajan joukossa oli kuitenkin myös paljon niitä, joille 13. päivä merkitsee onnenpäivää.

Tilastokeskuksella ei ole eritelty, näkyykö perjantai 13. päivä onnettomuustilastoissa. Sen verran tilastoista selviää, että vuosina 2008–2013 on liikenneonnettomuuksissa loukkaantunut perjantaisin enemmän ihmisiä kuin muina viikonpäivinä. Ero saattaa tosin selittyä keskimääräistä suuremmilla liikennemäärillä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut