Them Bird Things: The Bride Who Came to Yellow Sky (Playground)

Kaisa Murtoniemi

Them Bird Thingsin The Bride Who Came to Yellow Sky on elokuvamainen albumi. Kun kappale vaihtuu, alkaa uusi kohtaus. Tarina etenee kappaleesta toiseen, maisema pysyy yhtenäisenä. Harvoin musiikki on näin visuaalista. Kuultu muuttuu välittömästi kuvallisiksi mielikuviksi, joihin piirtyy lännenelokuvien maailma. Kappaleet vievät kuiville, karuille äärettömille maille, jotka eivät tuota hedelmää. Salla Dayn androgyyni, hätkähdyttävä ääni valaa oudon mystisen tunnelman kappaleiden ylle.

Voimakkaan visuaalisen kuuntelukokemuksen jälkeen on ihmeellistä katsoa levyn nimikkokappaleen musiikkivideota. Siinä on kuvattuna juuri sellaiset karut, mutta jylhän kauniit preeriamaisemat, jotka levyä kuunnellessa on mielessään kuvitellut. Sopivampaa videota Sara Woodmansee ei olisi voinut kappaleelle kuvata. Oikeastaan hänen Yhdysvalloissa Badlandsin kansallispuistossa Etelä-Dakotassa ja Wyomingissa kuvaamansa maisemat edustavat koko levyä.

Kuivat ja hiljaiset arot eivät kuvasta kuitenkaan Them Bird Thingsiä, joka yhdistää rockia, bluesia, countrya ja folkia musiikissaan omalaatuisella, vinolla ja arvaamattomalla tavalla. Perinteisistä aineksista yhtye muovailee ennenkuulumattoman – ja ennennäkemättömän – maagisen maailman.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.