Bob Dylan: Shadows In The Night (Sony)

Teppo Kulmala

Siirrymme Frank Sinatran tunnelma-aikaan kuin elokuvamaiseen melodraamaan. Bob Dylan vaihtaa raidetta niin usein, etteivät muutokset enää yllätä. Musiikillis-runolliset metamorfoosit ovat juna, joka hänen asemillaan kulkee tradition ja luovasti subjektiivisen synteesin suunnassa. Tämä yhtälö on kiinnostava ja rakas vuorovaikutus. Ääritunteet hivelevät tavoitteellisen kuulijan sielua. Sinatran levyttämistä lauluista koostuva teos on haikeassa vetoavassa koruttomuudessa ja Dylanin tulkinnallisessa ilmeikkyydessä tuttu, outo, verraton.

Karhea ääni sieppaa korvan, taipuu kuin kuulemisen näköradio. Ja nyt hän laulaa kauniisti. Jazzahtavan viihteelliset tunnelmakuvat, vanhat hitaat ikivihreät muistuttavat äkkikatsannolta toisiaan. Silti sävyt, motiivit ja visiot täyttyvät vivahteista.

Kolmen kitaran (keskeisenä steel) perusbändiin liittyvät säestyksellisesti täyteläiset puhaltimet. Sovitukset ja laulu ovat sekä jännitteisessä että erittäin sopusointuisessa yhteydessä. Kuuluu myös entistä Dylania. Sumujen kaupunkiatmosfäärissä ja raikkaan virran varrella kohtaavat yksilö ja kollektiivi.

Dylan yleensäkin henkilöi amerikkalaisen musiikin vaikuttavia piirteitä, itse luoden ja jälkiä seuraten, jäljittelemättömästi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.