Marilyn Manson: The Pale Emperor (Hell, etc.)

Lasse Lindqvist

Marilyn Manson on tottunut näyttämään musiikillaan keskisormea kotimaansa uskonnollisille ja poliittisille toimijoille. Sitä hän tekee taas, joskin maltillisemmin. Olipa itse pääpirun ja hänen johtamansa yhtyeen imagosta mitä mieltä tahansa, on shokkirokkarin musiikillinen ilmaisu ollut lähes läpi koko tuotannon omaperäistä ja vaihtelevaa.

The Pale Emperor on jopa seesteinen ja bluesahtava albumi. Vihaisen Mansonin tilalla on keski-ikäistynyt taiteilija-Manson, joka ei loihdi hatustaan enää yhtä äkkijyrkkiä kapinan säveliä kuin joskus aiemmin. Musiikki virtaa nyt miellyttävänä äänitapettina, mutta ei haasta, ravistele ja hypnotisoi kuulijaa riittävästi.

Warship My Wreck potkaisee liian turvallisilla kiskoilla etenevään musiikkiveturiin ripauksen hullua energiaa. Manson laulaa paremmin kuin vuosiin. Hänen mielipuolinen rääkynälaulunsa on yhä tallella, tosin sitä rekisteriä mies olisi voinut käyttää jopa enemmänkin.

The Pale Emperor parantaa edeltäneistä Born Villain - ja The High End of Low -levyistä. Yhtye on kuitenkin jo vuosikymmeniä sitten asettanut riman korkeammalle. Tällä kertaa rima ei ylity, mutta levy on myönteinen välipysäkki matkalla kohti seuraavaa taiteellista huippua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.