Nobuyuki Kobayashi: Potrait of Nature, Myriads of Gods (Valokuvia Galleria Ratamossa 8.2. 2015 saakka)

Nobuyuki Kobayashin valokuva Zen. Nobuyuki Kobayashi

Hannu Castrén

Japanilaisen valokuvaajan Nobuyuki Kobayashin teokset sisältävät tarkasti rajattuja maisemanäkymiä. Kuvat ovat samankokoisia, ne on asetettu tasariviin tasavälein ja niitä on paljon. Näin aseteltua kokonaisuutta voi lähestyä vain yhdellä tavalla, alkamalla numerosta yksi ja etenemällä vasemmalta oikealle.

Pian on kuitenkin palattava alkuun ja lisättävä tarkkaavaisuutta: vasemmalta oikealle ja neliösentti neliösentiltä. Nykyvalokuvan strategioihin tottunut nimittäin ajattelee, että jossakin kuvien yksityiskohdissa täytyy olla poikkeama, särö tai oikku. Lopulta katsojan on pakko uskoa, että ainoa este valokuvien välittömälle kokemiselle, on hänen oma levottomuutensa.

Esittelytekstissä Kobayashi kirjoittaa, että hänen taiteensa perustuu shintolaisuuteen, jossa luonto nähdään jumalien tyyssijana. Jumaluus on puissa, kivissä, vesissä, pilvissä… Näyttelyn nimi Luonnon muotokuva – Lukemattomia Jumalia on hyvin kaunis, mutta ei avaudu aivan täsmällisesti. Sana muotokuva tässä erikoisessa yhteydessä on avainsana. Mieleen tulee muotokuvataiteen yksi erityinen laji, kaksoismuotokuva.

Kobayashin valokuvissa kaksoismuotokuva ei esiinny rinnakkaisessa muodossaan vaan päällekkäin aseteltuna tai pikemminkin yhteen sulautuneena, ykseytenä. Niinpä, kun katsoja lukee kuvia vasemmalta oikealle neliösentti neliösentiltä, hänelle syntyy taiteilijan ohjaamana tarve edetä myös syvyyssuuntaan. Näkyväisen tarkastelu muuttuu henkiseksi matkaksi. Taiteilija uskoo, että kalevalaisen perintömme avulla ymmärrämme hänen kuvansa sisäsyntyisesti. Silti moni palannee takaisin numeroon yksi.

Ensin vaikuttaa siltä, että Kobayashi perustaa taiteensa menneiden aikojen maisemavalokuvan ihanteisiin, tai sitten nostalgisromanttinen estetiikka on taktinen vieraannuttamisen keino. Merkinnät valokuvien syntyvuosista palauttavat kuitenkin näyttelyn täsmällisesti nykyvalokuvataiteen piiriin. Vanhat valokuvatekniikat ja piktorialistinen estetiikka eivät muutenkaan ole olleet vieraita ajatuksia uuden taidevalokuvan kehityksessä. Kobyayashi yhdistää suoran valokuvauksen ja romanttisen maisemakuvan painottamalla jälkimmäistä.

Kobayashi soveltaa historistista menetelmää yksilöllisellä tavalla. Hän ajattelee niin, että käyttäessään valokuvahistorian kestävintä menetelmää platinavedosta (myös palladiumvedoksena tunnettu) ja japanilaista käsintehtyä washi-paperia, valokuvat ovat olemassa vielä silloinkin, kun niiden aihe, luonto, on jo tuhoutunut. Aikajana on siis mahdollisimman pitkä, sillä se kulkee menneestä nykyhetken kautta tulevaan. Näyttelyn sisältämät ajatuskuviot muodostavat lopulta niin runsaan rihmaston, että katsojan on jo vaikea ajatella jälkipolvensa selaamassa luonnon reliikkejä dystopian arkistossa.

Mieluummin otankin kiinni tiedosta, jonka mukaan taiteilija on kuvannut myös aivan tavallisia maisemadetaljeja rakennetun ympäristön keskellä. Sitä ei absoluuttiseen harmoniaan viritetyistä valokuvista voi millään tavoin päätellä. Ihmisille saattaa kuitenkin jopa yksi puu betoniviidakon keskellä merkitä samaa kuin Kobayashi haluaa valokuvillaan syvähenkisesti viestittää. Se yksikin puu näyttää olevan vaarassa aikanamme, jolloin tiiviin rakentamisen periaate on muuttumassa vallitsevaksi käytännöksi.

Teehetki taiteilija Nobuyuki Kobayashin kanssa Galleria Ratamossa lauantaina 7.2. kello 16–18. Vapaa pääsy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.